

Appelsiinimarinoidut lohifileet herkkusieni-kermakastikkeessa
Ainekset
Appelsiini-soijakastikemarinadi:
Herkkusieni-kermakastike:
Valmistus
Vaihe 1
Sekoita kaikki marinadin ainekset kulhossa hyvin keskenään. Huuhdo lohifileet. Kaada marinadi riittävän suureen pakastepussiin ja nosta joukkoon lohifileet ja 2 appelsiinisiivua. Purista ilma pois pussista, sulje pussi ja anna lohen marinoitua 15–20 minuuttia. Poista sikurisalaateista kannat, pese ja halkaise pituussuunnassa.
Vaihe 2
Harjaa sienet puhtaiksi ja kuori sipuli. Leikkaa sienet ja sipuli 2–3 mm:n paksuisiksi ohuiksi siivuiksi.
Vaihe 3
Kuumenna paistinpannulla 2 rkl öljyä ja kuullota sienet ja sipuli. Lisää joukkoon voi ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon kerma, sinappi, Kikkomanin soijakastike ja sokeri ja kiehauta.
Vaihe 4
Kuumenna uuni 220 asteeseen (kiertoilmauuni 200 asteeseen). Nosta lohifileet pois marinadista ja taputtele talouspaperilla kuiviksi. Rypistä pala alumiinifoliota ja nosta alumiinifolio uunipellille. Sivele folion pintaan hieman öljyä, nosta fileet folion päälle nahkapuoli ylöspäin ja paista uunissa n. 8 minuuttia.
Vaihe 5
Nosta pelti pois uunista ja käännä lohifileet. Kaada herkkusieni-kermakastike lohifileiden ympärille ja nosta halkaistut sikurisalaatit joukkoon.
Vaihe 6
Ripottele halkaistujen sikurisalaattien päälle suolaa ja pippuria ja pirskottele päälle loput oliiviöljystä. Asettele loput 4 appelsiinisiivua lohifileiden päälle, paista vielä n. 10 minuuttia ja tarjoa.
Vinkki:
Kuumenna jäljelle jäänyt marinadi ja pirskottele marinadia kypsien lohifileiden päälle.
TÄMÄ HELPPO RESEPTI SOPII HYVIN NIIN GRILLAUKSEEN KUIN BARBECUEHEN.
Resepti-ID: 216
PDF-resepti
Lataa PDFKiitos palautteesta!
Arvioi resepti
Klikkaa kuinka monta tähteä haluat antaa: mitä enemmän, sitä parempi!
Löydä lisää reseptejä