Helposti valmistettavat sushikakut

22. August 2023

Sushikakut - Täydellinen ruoka perheen yhteisiin hetkiin! Sushikakkuja on helppo valmistaa ja ne maistuvat yhtä hyviltä kuin tavalliset sushit. Sushikakkuja on erimuotoisia ja erilaisia. Niissä voi käyttää tuoretta kalaa, mureaa lihaa tai vaikkapa vain kasviksia: sushikakun valmistamisessa vain mielikuvitus on rajana. Parasta niissä on kuitenkin se, että kakkumaisen muotonsa ansiosta myös lapset nauttivat niiden tekemisestä. Voit siis ottaa lapset mukaan kakun tekoon ja antaa heidän leikata vihanneksia sekä auttaa kakun kokoamisessa tai koristelussa! Näin sushikakun valmistaminen tarjoaa mukavaa yhteistä puuhaa koko perheelle. Kun sushikakku on valmis, voitte yhdessä voi ihastella taitojanne ja nauttia upeasta mausta.

Kakkuvuoka sushimaton sijaan: näin sushikakku onnistuu

Jokaisen sushikakun perusraaka-aine on tietysti sushiriisi. Sen lisäksi tarvitset muutamia maukkaita aineksia täytteeseen ja koristeluun. Voit käyttää esimerkiksi katkarapuja, siitakesieniä, naudanpaistia, avokadoa, kurkkua tai edamame-papuja eli yksinkertaisesti kaikkia niitä aineksia, mistä pidät. Kaiken lisäksi voit yhdistellä raaka-aineita vapaasti oman mielesi mukaan. Ole siis luova ja yhdistele rohkeasti vaikkapa niitä raaka-aineita, mitä jääkaapista tai kaapista löytyy. Koristeluun puolestaan sopii mainiosti vaikkapa seesaminsiemenet tai krassi. Täydellisen loppusilauksen makuun antaa Kikkomanin luonnollisesti valmistettu soijakastike. Se tuo sushikakkuun umami-makua eli erityistä täyteläisyyttä. Sushikakun ainekset ladotaan kakkuvuokaan kerros kerrokselta, joten sushimattoa et tarvitse lainkaan! Kakkuvuoka on kuitenkin hyvä vuorata ensin tuorekelmulla, sillä se helpottaa sushikakun kumoamista.

Itse tehty sushiriisi: vinkkejä valmistukseen

Mitä laadukkaampaa riisiä käytät, sitä parempi kakusta tulee. Sushikakun koostumus on nimittäin yksi tärkeimmistä kakun onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Nyrkkisääntönä pätee seuraava: halkaisijaltaan noin 20 cm:n irtopohjavuokaan tarvitset noin seitsemän kupillista keitettyä riisiä. Parhaiten sushikakkuun sopii japanilainen pyöreäjyväinen riisi, koska se on koostumukseltaan hieman tahmainen, joten sushikakku pysyy hyvin koossa. Jos et löydä japanilaista pyöreäjyväistä riisiä, voit käyttää myös risottoriisiä. Paras sushiriisi syntyy riisinkeittimessä. Jos sinulla ei ole riisinkeitintä, ei hätää: voit keittää riisin myös tavallisessa kattilassa. Videollamme annamme muutamia vinkkejä sushiriisin valmistamiseen.

Taidokkaasti koristeltu sushikakku: melkein liian kaunis leikattavaksi

Tämän sushikakun ainekset on valittu huolella ja ne tarjoavat vaihtelevia makuja. Ne eivät sovi ainoastaan maultaan upeasti yhteen vaan tekevät kakusta kaunista katseltavaa! Vaikka tämä kakku on kuin taideteos, sen valmistaminen ei ole vaikeaa. Katkaravut, mäti ja wasabitahna antavat kakkuun tyypillistä sushien makua. Kun kakussa käytetään vielä herneenpalkoja, avokadoa ja siitakesieniä, syntyy sushikakku, joka ei edes koristelunsa puolesta jää toiseksi muiden kakkujen rinnalla. Tarjoa sushikakun kanssa Kikkomanin luonnollisesti valmistettua soijakastiketta, joka antaa miellyttävää makua ja sopii mainiosti kakun dipiksi.

Paahtopaisti-avokadosushikakku: valmista vain 25 minuutissa

Pyöreän kakkuvuoan sijaan tämä sushikakku valmistetaan leipävuoassa. Murea naudanpaisti, ravintopitoinen avokado, munakokkeli ja keitetty sushiriisi ladotaan päällekkäin ja kakku koristellaan lopuksi miniluumutomaateilla. Kakun teko onnistuu myös lapsilta – ja myös kakun ainekset ovat lasten makuun. Loppusilauksen makuun tuo hunajalla maustettu Teriyaki BBQ-kastike, joka sopii täydellisesti yhteen naudanpaistin kanssa. Sushikakun kaveriksi pöytään kuuluu ehdottomasti pieni kulhollinen Kikkomanin luonnollisesti valmistettua soijakastiketta, johon kakkua voi dipata.

Kasvissushikakut muffinssien muodossa: mukavaa vaihtelua pöytään

Tämä Kikkomanin sushikakkuresepti sisältää viisi erilaista sushikakkua. Näille muffinsseja muistuttaville sushikakuille on yhteistä se, että niissä on käytetty vain kasviksia: kurkkua, retiisiä, paprikaa, punaisia linssejä, edamame-papuja, siitakesieniä, avokadoa ja kirsikkatomaatteja. Ja tietysti sushiriisiä sekä Kikkomanin luonnollisesti valmistettua soijakastiketta, joka antaa kakkuun makua ja sopii mainiosti sushikakun dipiksi. Mitä muuta näiden pienten sushikakkujen valmistamiseen tarvitaan? Muutama – joko paperinen tai silikoninen – muffinssivuoka. Voit myös vaihdella aineksia keskenään oman makusi mukaan!

Tiesitkö jo?

Vinkki: Kostuta sormet, ennen kuin asetat aineksia ja erityisesti sushiriisiä kakkuvuokaan. Kun painat kakkua kokoon, sushikakusta tulee tiiviimpi eikä se siten hajoa helposti. Sushikakun koristelussa voit käyttää mitä ikinä haluatkin. Erityisen hyvin koristeeksi sopivat seesaminsiemenet ja vihanneskrassi.

Resepti-ideoita

Älä missaa mitään!

Mielenkiintoisia juttuja, herkullisia reseptejä ja mahtavia kilpailuja!
Osa pyydetyistä tiedoista puuttuu.

Haluan saada tietoa tarjouksista ja tuotteista sähköpostitse. Tilauksen voi peruuttaa milloin tahansa veloituksetta.

Kiinnostavatko mielenkiintoiset jutut, herkulliset reseptit sekä mahtavat kilpailut?

Uutiskirjeeseen