

Pinaatti-börek ja vietnamilaiset vihannekset
Turkista kotoisin olevat börek-piiraat täytetään pinaatilla ja fetajuustolla. Vietnamilaisen tuulahduksen annokseen tuovat pikkelöidyt vihannekset, jotka maustetaan Kikkomanin soijakastikkeella.
Ainekset
Börek-piiras:
Vihannekset:
Börek (3 palaa 35 g/kpl), n. 100 g, Vihannekset, n. 170 g
Valmistus
Vaihe 1
Kuullota pinaattia, sipulia ja valkosipulia rypsiöljyssä n. 5 minuuttia. Anna jäähtyä n. 5 minuuttia.
Vaihe 2
Lisää pannulle fetajuusto, muskottipähkinä ja tilli ja sekoita hyvin. Jätä odottamaan.
Vaihe 3
Sekoita maito ja keltuaiset. Leikkaa filotaikinalevyt neljään osaan ja levitä n. 20 g pinaattiseosta kullekin levylle. Sivele reunat keltuaisseoksella ja kääri rullalle. Toista kunnes kaikki ainekset on käytetty. Sivele piiraat keltuaisseoksella ja ripottele mustakuminan siemeniä päälle. Paista 180-asteisessa kiertoilmauunissa 15 minuuttia, kunnes piiraat ovat kullanruskeita.
Vaihe 4
Laita porkkanat, kurkku, retiisit ja kevätsipulit kulhoon. Sekoita joukkoon Kikkomanin soijakastike, sokeri ja etikka ja laita jääkaappiin.
Vaihe 5
Asettele lautaselle kolme börek-nyyttiä annosta kohden sekä pikkelöidyt vihannekset. Koristele suolapähköinöillä.
Vinkki:
Filotaikina kannattaa peittää kostealla liinalla, ettei se kuivu. Börek-piiraat voi pakastaa ennen kypsentämistä, ja pakastamisen jälkeen ne voi kypsentää uunissa tai uppopaistaa.
Resepti-ID: F1049
PDF-resepti
Lataa PDFLöydä lisää reseptejä