Temaki-juhlat voivat alkaa!

Temaki-rullat ovat erittäin helppotekoisia susheja. Temaki on japania ja tarkoittaa käännettynä ”käsintehtyä”. Ja juuri sitä ne ovat, sillä niiden tekemiseen ei tarvita bambualustaa, vaan noriarkit kääritään rullalle käsin.

Ensin noriarkin päälle laitetaan lempiaineksia, jotka voi valita täysin oman mielensä ja makunsa mukaan: riisiä, kalaa, äyriäisiä, kanaa, lihaa ja kasviksia, kuten kurkkua, paprikaa, kevätsipulia tai porkkanoita. Kun ainekset on laitettu noriarkin päälle, se kääritään tötteröksi. Noriarkkien sijaan voi käyttää myös tortilloja, tacoja, riisipaperia, salaatinlehtiä, munakasta, wonton- tai gyoza-arkkeja tai leipää. Erityistä makua temaki-rulliin tuovat niihin sopivat dipit tai herkulliset kastikkeet! Niiden kanssa sopivat esimerkiksi wasabitahna, majoneesi tai ketsuppi. Temaki-rulliin sopivat erinomaisesti myös Kikkoman-kastikkeet, kuten luonnollisesti valmistettu soijakastike, Ponzu-kastike tai Teriyaki-kastike. Temaki-sushit maistuvat koko perheelle: lapset ja aikuiset voivat kääriä rullien sisään lempiaineksiaan ruokapöydän ääressä ja nauttia sitten yhdessä näistä herkullisista rullista.

Itse tehdyt temaki-rullat

Temaki-rullat voi täyttää mitä erilaisimmilla aineksilla jokaisen maun mukaan ja siksi ne sopivat mainiosti rentoon ruokailuun ystävien kanssa. Kaikki ainekset asetetaan ruokapöydälle ja jokainen voi kääriä rulliin haluamiansa aineksia. Lempiainekset rullataan halutun kääreen sisään ja sitten vain nauttimaan! Jos haluat tehdä tietyn tyylisiä temaki-rullia, voit tarjota siihen sopivia erityisiä aineksia. Kikkoman tarjoaa tähän sopivia ideoita:

Nori-TEMAKI

Kasvis-TEMAKI

Tortilla-TEMAKI

Lettuun tai leipään käärityt TEMAKI-rullat

Munakas-TEMAKI

Wonton- tai gyoza-TEMAKI

Lisätietoa TEMAKI-rullista löydät täältä.

Temaki, nigiri ja maki – kaikki sushit eivät ole samanlaisia! Sushit ovat suosittua japanilaista sormiruokaa ja erimuotoisia sushilajeja on olemassa lukuisia. Tunnetuin näistä on maki-sushi, joka tarkoittaa käännettynä ”käärittyä sushia”. Siinä merileväarkin (nori) sisään kääritään bambualustan avulla erilaisia aineksia, kuten raakaa lohta, tonnikalaa, ankeriasta, munakasta, säilöttyä retikkaa, kurkkua ja porkkanoita. Nigiri-sushi puolestaan valmistetaan sushiriisistä, josta muotoillaan soikion muotoinen pallero, jonka päälle laitetaan kalaa tai munakasta. Nigiri-sushien ympärille voi sitoa nori-suikaleen pitämään sushin koossa. Lisätietoa eri sushilajeista löydät täältä.

Lisää reseptejä rullalle käärityistä ruoista ympäri maailmaa

Paistetut vihannekset ja rapeita nuudeleita
Wok videos
Paistetut vihannekset ja rapeita nuudeleita
Nautaa ja Teriyaki-nuudeleita
Teriyaki Family videos
Nautaa ja Teriyaki-nuudeleita
Grillatut Teriyaki possuvartaat ja värikäs salaatti
BBQ videos
Grillatut Teriyaki possuvartaat ja värikäs salaatti
Paistettua kanaa sijakastikkeella, appelsiinilla inkiväärillä
Soy Sauce Family videos
Paistettua kanaa sijakastikkeella, appelsiinilla inkiväärillä
Teriyaki-kanaa ja värikäs salaatti
Teriyaki Family videos
Teriyaki-kanaa ja värikäs salaatti
Kanavartaat ja tomaattidippi
BBQ videos
Kanavartaat ja tomaattidippi
Grillattu pihvi
BBQ videos
Grillattu pihvi
Grillatut merenelävät
BBQ videos
Grillatut merenelävät
Grillattu teriyakikana
BBQ videos
Grillattu teriyakikana
Soijamarinoidut naudan pihviviipaleet
BBQ videos
Soijamarinoidut naudan pihviviipaleet
Vaihtelua salaatteihin
Cooking Class videos
Vaihtelua salaatteihin
Tänään näytämme, miten valmistat grillimarinadin käden käänteessä
Cooking Class videos
Tänään näytämme, miten valmistat grillimarinadin käden käänteessä
Nopeaa ja helppoa vokkausta
Cooking Class videos
Nopeaa ja helppoa vokkausta
Valmista & nauti kasvisruokaa
Cooking Class videos
Valmista & nauti kasvisruokaa
TV Spot: Food loves Kikkoman
Videot
TV Spot: Food loves Kikkoman
TV Spot: Food Poetry
Videot
TV Spot: Food Poetry
Kikkomanin erikoiskastikkeet
Ammattilaiset
Kikkomanin erikoiskastikkeet

Kikkomanin valikoima sisältää lukuisia erikoiskastikkeita, joiden avulla voit loihtia vieraillesi unohtumattoman illallisen.

Kikkomanin Teriyaki-kastikkeet
Ammattilaiset
Kikkomanin Teriyaki-kastikkeet

Tutustu Kikkomanin teriyaki-kastikkeiden valikoimaan ja lue lisää näistä ainutlaatuisista marinadeista ja valmiskastikkeista, jotka soveltuvat mainiosti myös dipiksi.

Kikkoman-soijakastikkeet
Ammattilaiset
Kikkoman-soijakastikkeet

Kikkomanin laadukkaat luonnollisesti valmistetut soijakastikkeet sopivat ihanteellisesti niin ruoanlaittoon kuin pöytämausteeksi. Vieraasi ihastuvat niihin takuulla!

Kikkomanin erikoiskastikkeet
Kuluttajat
Kikkomanin erikoiskastikkeet

Soija- ja teriyaki-kastikkeiden lisäksi Kikkomanin valikoimaan kuuluu myös lukuisia erikoiskastikkeita, joilla voi maustaa mitä erilaisimpia ruokia.

Kikkomanin Teriyaki-kastikkeet
Kuluttajat
Kikkomanin Teriyaki-kastikkeet

Teriyaki-kastikkeiden valikoima sisältää valmismarinadeja ja -kastikkeita, joita voi käyttää erinomaisesti myös dippinä.

Kikkoman-soijakastikkeet
Kuluttajat
Kikkoman-soijakastikkeet

Kikkomanin luonnollisesti valmistetuista soijakastikkeista löytyy jokaiseen makuun sopiva vaihtoehto: perinteinen tai vähemmän suolaa sisältävä soijakastike, luomusoijakastike, gluteeniton tai makea soijakastike.

Teollisuus
Contact us!

Production
Teollisuus
Production

Kikkoman, the world's largest producer of naturally brewed soy sauce, has been making soy sauce for over 300 years. If you want to know how, click here.

Kikkoman Quality
Teollisuus
Kikkoman Quality

Discover what makes Kikkoman Soy Sauce superior, what its benefits are and how it is graded according to the Japanese standards.

Kikkoman Quality
Teollisuus
Kikkoman Quality

Discover what makes Kikkoman Soy Sauce superior, what its benefits are and how it is graded according to the Japanese standards.

Teollisuudelle tarkoitetut tuotteet ja niiden käyttö
Teollisuus
Teollisuudelle tarkoitetut tuotteet ja niiden käyttö

Vieraile teollisuudelle tarkoitetuilla sivuillamme ja lue lisää Kikkoman-tuotteiden erinomaisesta laadusta.

Teriyaki-marinadi
Teollisuus
Teriyaki-marinadi

Kikkomanin mausteinen Teriyaki-marinadi sopii erinomaisesti grillatun, paistetun ja haudutetun lihan ja kasvisten kanssa.

Soijakastikejauhe
Teollisuus
Soijakastikejauhe

Kikkomanin sumukuivattu soijakastikejauhe on ihanteellinen pohja liemi-, keitto-, kastike- ja marinadijauheille.

Gluteeniton Tamari-soijakastike
Teollisuus
Gluteeniton Tamari-soijakastike

Kikkomanin luonnollisesti valmistettua soijakastiketta on saatavana myös gluteenittomana.

Vähäsuolainen soijakastike
Teollisuus
Vähäsuolainen soijakastike

Kikkomanin luonnollisesti valmistettua soijakastiketta on saatavana myös vähäsuolaisena.

Soijakastike (ammattilaistuote)
Teollisuus
Soijakastike (ammattilaistuote)

Kikkomanin luonnollisesti valmistettu soijakastike on saatavana myös ammattilaistuotteena.

Soijakastike (vakiotuote)
Teollisuus
Soijakastike (vakiotuote)

Kikkomanin luonnollisesti valmistettu soijakastike on saatavana myös vakiotuotteena.

Soijakastike (raffinoitu)
Teollisuus
Soijakastike (raffinoitu)

Klikkaa tästä, jos haluat lukea lisää Kikkomanin (raffinoidusta) luonnollisesti valmistetusta soijakastikkeesta.

Nestemäinen soijakastike
Teollisuus
Nestemäinen soijakastike

Kikkomanin nestemäinen luonnollisesti valmistettu soijakastike on saatavana raffinoituna, vakiotuotteena, ammattilaistuotteena sekä vähäsuolaisena ja gluteenittomana.

Ruokablogi
Ruokablogi
Ruokablogi

Japani, washoku ja Kikkoman kuuluvat erottomasti yhteen. Täältä löydät inspiraatioita...

Fermentointi – uusi ruokatrendi
Ruokablogi
Fermentointi – uusi ruokatrendi

Ennen vanhaan säilöntä oli kätevä tapa saada sesonkihedelmät ja -kasvikset säilymään pidempään, mutta nykyään tiedämme, että fermentoinnista on myös monia muita hyötyjä! Kokeile vaikka itse!

Pienet voimanpesät
Ruokablogi
Pienet voimanpesät

Siemenillä on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia. Ne sisältävät arvokkaita ravintoaineita, jotka mahdollistavat jo itämisaikana sen, että siemenistä kasvaa vahvoja ja terveellisiä kasveja.

Sienet – metsän herkut
Ruokablogi
Sienet – metsän herkut

Kantarellit, herkkutatit, siitakesienet ja tryffelit ovat vain muutamia esimerkkejä maapallolla kasvavista sienilajeista. Yksin Euroopassa kasvaa yli 5 000 eri sienilajia.

Grillikauden teriyaki-kastikkeet
Ruokablogi
Grillikauden teriyaki-kastikkeet

Aurinkoinen kesäpäivä kutsuu grillaamaan! Kikkomanin marinadeilla loihdit todellisia grilliherkkuja – ja nostat pihvit ja muut grillattavat parrasvaloihin!

Täydellä energialla kesän läpi!
Ruokablogi
Täydellä energialla kesän läpi!

Helteet ja auringonpaiste voivat uuvuttaa elimistöä. Jotta pysyt virkeänä kesän yli, Kikkoman esittelee muutamia erinomaisia, paljon vitamiineja ja mineraaleja sisältäviä hedelmiä ja vihanneksia – sekä tietysti niihin sopivia reseptejä, jotka sisältävät Kikkoman-soijakastiketta!

Helpot BBQ-reseptit
Ruokablogi
Helpot BBQ-reseptit

Kikkomanin vähäkaloriset kastikkeet ovat täydellinen lisä grilliruokiin. Voit käyttää niitä dippinä tai pihvien, kalan, kasvisten ja muiden ainesten marinointiin.

Nopeat kesäreseptit
Ruokablogi
Nopeat kesäreseptit

Kun ulkona on paahtavan kuuma, tekee usein mieli jotain raikasta, kevyttä ja helposti valmistettavaa ruokaa. Kesäiset ainekset ja Kikkoman-soijakastikkeiden tarjoama raikas mausteisuus ovat erinomainen yhdistelmä.

Täydellisen burgerin salaisuus
Ruokablogi
Täydellisen burgerin salaisuus

Olipa kyse amerikkalaisesta klassikosta tai nyhtöpossu-, pastrami- tai kasvisburgerista, burgereiden maine pikaruokana on mennyttä aikaa. Burgeri taipuu helposti myös juhlavaksi ruoaksi.

BBQ – enemmän kuin vain grillausta
Ruokablogi
BBQ – enemmän kuin vain grillausta

Grillaaminen on perinteisesti ruoan kypsentämistä kuuman hiilloksen päällä. Barbecuessa puolestaan kypsennys tapahtuu hitaasti aromaattisessa savussa, mikä tuo ruokaan omaleimaisen maun.

Sakura zensen
Ruokablogi
Sakura zensen

Sakura zensen eli ”kirsikkarintama” peittää Japanin joka kevät valkoiseen ja vaaleanpunaiseen kukkamereen. Täältä voit lukea lisää japanilaisesta kirsikankukkajuhlasta.

Nauti parsa-ajasta Kikkomanin kanssa
Ruokablogi
Nauti parsa-ajasta Kikkomanin kanssa

Vaikka parsan kanssa syödään perinteisesti hollandaisekastiketta, myös parsa ja soijakastike muodostavat herkullisen yhdistelmän. Täältä löydät erilaisia vinkkejä parsan ostoon ja valmistukseen.

Kananmunaruoat ja Kikkoman-kastikkeet
Ruokablogi
Kananmunaruoat ja Kikkoman-kastikkeet

Tiesitkö, että soijakastike sopii hyvin myös munaruokiin? Kananmunat ovat useissa japanilaisissa ruoissa pää- tai sivuroolissa.

Jälkiruoat ja Kikkoman-soijakastike
Ruokablogi
Jälkiruoat ja Kikkoman-soijakastike

Soijakastiketta sisältävät jälkiruoat ovat Japanissa uskomattoman suosittuja. Soijakastiketta käytetään jopa jäätelöseoksissa tuomaan niihin erityistä karamellimaista makua.

Satokausikalenteri
Ruokablogi
Satokausikalenteri

Tuoreet ja paikalliset kasvikset ovat maultaan kaikkein parhaimpia. Tutustu kalenteriimme ja katso, millä kasviksilla on juuri nyt sesonki.

Bento-eväsrasiat
Ruokablogi
Bento-eväsrasiat

Japanilainen eväsrasia, niin kutsuttu bento-rasia, on kulttituote. Sille on tyypillistä ainutlaatuinen muotoilu sekä rasian sisältämät erilaiset lokerot, joiden ansiosta eväät eivät sekoitu keskenään!

Yhdestä pavusta on moneksi
Ruokablogi
Yhdestä pavusta on moneksi

Tofu, soijakastike, miso, edamame, soijamaito, soijajauho ja soijaöljy – kaikki nämä valmistetaan soijapavuista! Lue lisää tästä monipuolisesta pavusta ja kokeile reseptejämme, jotka sisältävät soijatuotteita ja Kikkoman-soijakastikkeita.

Soijakastiketta suolan sijaan
Ruokablogi
Soijakastiketta suolan sijaan

Suolan voit korvata helposti Kikkoman-soijakastikkeella. Näin vähennät huomattavasti ruoan suolapitoisuutta. Klikkaa tästä ja lue, miksi suolan vähentäminen kannattaa!

Umami – viides maku
Ruokablogi
Umami – viides maku

Makea, hapan, karvas ja suolainen ovat neljä yleisesti tunnettua perusmakua. Umami on viides maku, joka antaa ruokiin täyteläisyyttä ja syvyyttä.

Salainen vinkki Japanista: ponzu
Ruokablogi
Salainen vinkki Japanista: ponzu

Ponzu on yksi japanilaisen keittiön suosituimmista maustekastikkeista ja sille on tyypillistä raikas sitruunainen maku. Myös Kikkomanin Ponzu-sitrussoijakastike pohjautuu Kikkomanin soijakastikkeeseen, johon on lisätty sitruunaa.

Salaatteja Kikkoman-kastikkeilla
Ruokablogi
Salaatteja Kikkoman-kastikkeilla

Kikkomanin soijakastike ja erikoiskastikkeet sopivat mainiosti salaattikastikkeisiin ja vinaigretteihin. Nauti Kikkoman-kastikkeilla maustetuista kesäsalaateista!

Gluteeniton nautinto
Ruokablogi
Gluteeniton nautinto

Nykyään keliakia on huomattavasti tunnetumpi kuin aikaisemmin. Myös Kikkomanin tuotevalikoimasta löytyy gluteenittomia tuotteita.

Itse tehtyä sushia
Ruokablogi
Itse tehtyä sushia

Nykyään kaikki tietävät, mitä sushi on – ja rakastavat sitä. Maki-rullat ja muut sushit eivät kuitenkaan ole vain herkullisia, vaan myös niiden valmistaminen on hauskaa!

Havaijilainen monikulttuurinen keittiö
Ruokablogi
Havaijilainen monikulttuurinen keittiö

Tyynellämerellä sijaitsevan Havaijin saaren ruokakulttuurissa korostuu etninen monimuotoisuus. Tyypilliset havaijilaiset ruoat ovat saaneet runsaasti vaikutteita maahanmuuttajilta ja niistä on tullut kiinteä osa havaijilaista kulttuuria.

Meksikolaiset maut ja Kikkoman-soijakastike
Ruokablogi
Meksikolaiset maut ja Kikkoman-soijakastike

Japanilaisen keittiön tavoin myös meksikolainen keittiö on päässyt UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Lisäksi nämä molemmat ruokakulttuurit täydentävät toisiaan yllättävän hyvin.

Japas = japanilainen tapas
Ruokablogi
Japas = japanilainen tapas

Japas-annokset ovat pieniä herkullisia suupaloja. Japanilaisista tapas-resepteistämme löydät niin aitoja japanilaisia tapas-ruokia kuin myös japanilaisen keittiön inspiroimia reseptejä.

La dolce vita Kikkomanin tyyliin
Ruokablogi
La dolce vita Kikkomanin tyyliin

Tyypillisillä italialaisilla aineksilla, kuten parmesaanijuustolla, aurinkokuivatetuilla tomaateilla, sienillä ja sardelleilla, on yksi yhteinen tekijä: erityisen täyteläinen umami-maku. Miksipä et siis käyttäisi niiden kanssa soijakastiketta, jossa on niin ikään umamia?

Aasialaiset nuudelit
Ruokablogi
Aasialaiset nuudelit

Tunnetko jo kaikki erilaiset nuudelilajit? Oletko koskaan kuullut SOBA-, UDON- tai RAMEN-nuudeleista? Entä tunnetko SHIRATAKI-nuudelit? Täältä voit lukea lisää erilaisista nuudeleista!

Washoku
Ruokablogi
Washoku

Washoku tarkoittaa perinteistä japanilaista keittiötä. Se on erittäin tiiviisti sidoksissa japanilaiseen kulttuuriin ja filosofiaan, ja se on jopa nimetty UNESCOn maailmanperintökohteeksi.

Perinteiset jouluruoat Euroopassa
Ruokablogi
Perinteiset jouluruoat Euroopassa

Kikkoman-soijakastikkeella saat erilaisiin jouluruokiin erityistä umami-makua. Täältä voit lukea, miten se onnistuu!

Yritys
Yritys
Yritys

Tutustu yrityksemme historiaan ja filosofiaan.

Tavaramerkki & logo
Yritys
Tavaramerkki & logo

Kikkoman-nimellä on erityinen merkitys. ”Kikko” tarkoittaa kilpikonnan panssaria ja ”man” lukua 10 000. Täältä voit lukea lisää siitä, miksi yrityksemme nimeksi valittiin Kikkoman.

Kikkomanin historia
Yritys
Kikkomanin historia

Kikkomanin juuret ulottuvat vuoteen 1630 asti. Tuolloin Mogi-niminen perhe alkoi valmistaa tummanruskeaa maustekastiketta soijasta, vehnästä, vedestä ja suolasta.

Filosofia
Yritys
Filosofia

"Seasoning your life" on yrityksemme kansainvälinen slogan. Kikkomanissa yhdistyvät 300 vuotta vanha perinteinen, japanilainen valmistustapa sekä moderni elämäntyyli.

Kikkoman-laatu
Yritys
Kikkoman-laatu

Kikkomanin tavoitteena on ohjata ihmisten ruokavaliota parempaan suuntaan ja lisätä ihmisten terveyttä. Tätä varten tarjoamme turvallisia tuotteita, erinomaista laatua ja parasta palvelua.

Kikkoman-konserni
Yritys
Kikkoman-konserni

Kikkoman on maailman markkinajohtaja soijakastikkeiden alalla. Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa tuntevat tämän luonnollisesti valmistetun soijakastikkeen ja käyttävät sitä.

Kikkoman-Uutiset
Kikkoman-Uutiset
Kikkoman-Uutiset

Uutuuksia, tapahtumia ja paljon muuta...

Haluatko uusia keittoideoita?
Reseptit
Haluatko uusia keittoideoita?

Liity nyt postituslistalle! Liity Kikkomanin reseptitilaajien postituslistalle. Saat joka viikko uuden, inspiroivan reseptin.

Gluteeniton Tamari-soijakastike

Luomusoijakastike

Luonnollisesti valmistettu soijakastike

Luonnollisesti valmistettu soijakastike

Kikkoman & soijakastike
Kikkoman & Soijakastike
Kikkoman & soijakastike

Historia, käymisprosessi ja luonnolliset raaka-aineet: lue lisää Kikkomanista ja soijakastikkeistamme.

Säilyvyys & säilytys
Vinkkejä käyttöön
Säilyvyys & säilytys

Täältä saat hyödyllistä tietoa Kikkoman-soijakastikkeiden säilyvyydestä ja oikeaoppisesta säilytyksestä. Näitä ohjeita noudattamalla soijakastikkeen ainutlaatuinen maku säilyy mahdollisimman pitkään!

Soijakastikkeen käyttö
Vinkkejä käyttöön
Soijakastikkeen käyttö

Täältä voit lukea, kuinka paljon soijakastiketta tarvitaan eri ruoissa! Sen käyttö on helpompaa kuin osaat kuvitella.

Tuote-etiketin tarkistus
Kikkoman-laatu
Tuote-etiketin tarkistus

Täällä kerromme, mitä tietoja tuote-etiketti sisältää ja mihin soijakastiketta valittaessa on kiinnitettävä huomiota.

Vertaile aistien avulla
Kikkoman-laatu
Vertaile aistien avulla

Huomaa Kikkomanin luonnollisesti valmistetun soijakastikkeen ja muiden soijakastikkeiden ero. Tämä onnistuu helposti katsomalla, haistamalla, tunnustelemalla ja maistamalla!

Kikkomanin historia
Kikkoman-laatu
Kikkomanin historia

Kikkoman perustettiin alun perin Nodan kaupungissa, Japanissa. 1970-luvulla myynti ja tuotanto aloitettiin myös ulkomailla. Täältä voit lukea lisää Kikkomanin menestystarinasta!

Kikkomanin design-pullo
Kikkoman-laatu
Kikkomanin design-pullo

Laadukas Kikkoman-soijakastike näyttää pöydässä kaikkein parhaimmalta Kikkomanin annostelupullossa. Lisää Kikkomanin annostelupullosta voit lukea täältä.

Soijakastiketta suolan sijaan
Kikkoman-laatu
Soijakastiketta suolan sijaan

Korvaamalla ruoanlaitossa suolan soijakastikkeella voit vähentää helpolla tavalla ruoan suolapitoisuutta. Täältä voit lukea lisää siitä, miten soijakastike helpottaa vähäsuolaisen ruokavalion noudattamista.

Taatusti GMO-vapaa
Kikkoman-laatu
Taatusti GMO-vapaa

Kikkoman-soijakastikkeen valmistuksessa käytettävät neljä huolellisesti valittua raaka-ainetta eli soijapavut, vesi, vehnä ja suola ovat luonnollisia ja taatusti GMO-vapaita.

Luonnolliset raaka-aineet
Kikkoman-laatu
Luonnolliset raaka-aineet

Kikkomanin luonnollisesti valmistettu soijakastike tarjoaa täyttä makua ja runsaasti umamia – ilman keinotekoisia lisäaineita ja arominvahventeita! Kikkoman rakastaa luonnollisuutta!

Käymisprosessi
Kikkoman-laatu
Käymisprosessi

Haluatko tietää, miten Kikkoman-soijakastike valmistetaan? Lisää tuotannostamme voit lukea täältä.

Kikkoman-soijakastikkeen ominaisuudet
Kikkoman-laatu
Kikkoman-soijakastikkeen ominaisuudet

Tutustu Kikkomanin luonnollisesti valmistetun soijakastikkeen ainutlaatuisiin ominaisuuksiin ja valitse itsellesi sopiva mauste!

Soijakastikkeiden erot
Tietoa soijakastikkeista
Soijakastikkeiden erot

Klikkaa tästä, jos haluat lukea lisää japanilaisten ja kiinalaisten soijakastikkeiden sekä luonnollisesti ja kemiallisesti valmistettujen soijakastikkeiden eroista.

Soijakastikkeen historia
Tietoa soijakastikkeista
Soijakastikkeen historia

Tiesitkö, että soijakastikkeen historia ulottuu satojen vuosien taakse? Lue lisää täältä.

Tunnetko shabu-shabun?
Ruokablogi
Tunnetko shabu-shabun?

Ohuen ohueksi leikattua naudanlihaa, kiinankaalia, porkkanaa, sieniä ja muita kasviksia – näistä aineksista valmistetaan japanilainen fondue shabu-shabu.

Toisenlaista fondueta – Kikkoman-kastikkeilla
Ruokablogi
Toisenlaista fondueta – Kikkoman-kastikkeilla

Perinteisen, shabu-shabu-tyylisen fonduen valmistaminen on helppoa! Kikkoman esittelee kolme upeaa reseptiä eurooppalaisesta klassikosta japanilaisella vivahteella.

Temaki-rullat: helppoa, herkullista ja hauska valmistaa!
Ruokablogi
Temaki-rullat: helppoa, herkullista ja hauska valmistaa!

Temaki-juhlissa kaikki ainekset asetetaan ruokapöydälle ja jokainen voi kääriä juuri sellaisen temaki-rullan, kuin haluaa.

Umami-makua joulupöytään
Ruokablogi
Umami-makua joulupöytään

Joulu on vuoden kulinaarinen kohokohta. Kikkomanin reseptikokoelmasta löydät inspiraatioita joulun juhlaruokiin.

Osechi-ryōri: japanilainen uudenvuoden ruoka
Ruokablogi
Osechi-ryōri: japanilainen uudenvuoden ruoka

Japanissa uuttavuotta vietetään 31.12.–1.1. ja se on yksi vuoden tärkeimmistä juhlista, jolla on omat tyypilliset perinteensä. Japanissa uudenvuodenpäivän tyypillinen ruoka on osechi-ryōri.

Ruokaa rakkaudella: kolme yllätysmenuta ystävänpäiväksi
Ruokablogi
Ruokaa rakkaudella: kolme yllätysmenuta ystävänpäiväksi

14. helmikuuta vietetään ystävänpäivää. Yllätä rakkaimpasi valmistamalla hänelle makuaisteja hivelevä kynttiläillallinen. Ystävänpäivää varten Kikkoman on koonnut yhteen kolme illallismenuta.

The Story of Kikkoman’s Soy Sauce Tabletop Dispenser
Videot
The Story of Kikkoman’s Soy Sauce Tabletop Dispenser
TV Show: I'd like to know – Kikkoman
Videot
TV Show: I'd like to know – Kikkoman
Välipalareseptejä Kikkoman-kastikkeilla
Ruokablogi
Välipalareseptejä Kikkoman-kastikkeilla

Tekeekö mielesi jotain herkullista, mutta ruoanlaitto ei innosta? Kikkoman on koonnut yhteen muutamia välipalaideoita, joiden valmistaminen käy käden käänteessä.

Maukkaita reseptejä, marinadeja ja lisukkeita kesän grillaukseen
Ruokablogi
Maukkaita reseptejä, marinadeja ja lisukkeita kesän grillaukseen

Kesä on grillauksen kulta-aikaa ja grillikausi tarjoaa valtavan määrän kulinaarisia nautintoja! Grillissä voit valmistaa mitä erilaisimpia herkkuja. Unohtamatta marinadeja, dippejä ja erilaisia lisukkeita.

Yakiniku-paahtopaistia paahdetun patongin päällä
BBQ videos
Yakiniku-paahtopaistia paahdetun patongin päällä
Peltiruokareseptejä
BBQ videos
Peltiruokareseptejä
Broilerinkoivet mausteisessa hunaja-soijakastikkeessa
BBQ videos
Broilerinkoivet mausteisessa hunaja-soijakastikkeessa
Porsaankyljykset hedelmäisessä soijakastikkeessa
BBQ videos
Porsaankyljykset hedelmäisessä soijakastikkeessa
ONE TRAY
Ruokablogi
ONE TRAY

Valmistitpa lihaa, kalaa tai kasviksia, marinoi ainekset soijakastikkeessa ja grillaa ONE TRAY -ruoka uunin kestävässä vuoassa. Näin valmistat helposti herkullisia ruokia, joissa on erityistä umami-makua.

Herkullista, luovaa, vegaanista!
Herkullista, luovaa, vegaanista!

Vegaanisen ruokavalion noudattaminen ei tarkoita, että pitäisi luopua maukkaasta ruoasta! Kikkoman on kehittänyt muutamia vegaanisia reseptejä, joista ei puutu mitään. Lisämakua näihin ruokiin tuovat Kikkomanin vegaaniset soijakastikkeet.

Uudet dipit juhlakauteen
Ruokablogi
Uudet dipit juhlakauteen

Juhlakauden alkamisen kunniaksi Kikkoman on kehittänyt muutamia uusia dippireseptejä, jotka tuovat juhlamenuuseen mukavaa lisää. Dipit on helppo valmistaa ja ne tarjoavat herkullista umamimakua.

Upeita sushikakkureseptejä, joilla onnistut varmasti
Upeita sushikakkureseptejä, joilla onnistut varmasti

Sushikakut maistuvat herkullisilta ja niitä on helppo tehdä: niiden valmistaminen ei todellakaan vaadi huippukokin taitoja. Lisäksi sushikakku on todellinen katseenvangitsija pöydässä ja upea yllätys juhlavieraille!

Rice for Sushi
Sushi videos
Rice for Sushi
Gyozat – täynnä makua
Ruokablogi
Gyozat – täynnä makua

Nosta täytettä taikinakuoren keskelle ja paista rapeaksi, kypsennä hellävaraisesti tai friteeraa rapsakaksi: ihastu nyt japanilaisten gyoza-nyyttien monipuolisiin makuihin.

Itse tehty gyoza-taikina
Specialties videos
Itse tehty gyoza-taikina
Höyrytetyt vege-gyozat kolmella dippikastikkeella
Soy Sauce Family videos
Höyrytetyt vege-gyozat kolmella dippikastikkeella
Paistetut gyozat kolmella dippikastikkeella
Soy Sauce Family videos
Paistetut gyozat kolmella dippikastikkeella
Products
Kikkoman Panko – japanilaistyylinen rapea korppujauho

Kikkoman Panko – japanilaistyylinen rapea korppujauho on todellinen keittiön monitaituri. Se antaa rapeutta useisiin ruokiin – leivitetyistä leikkeistä aina rapeaan piirakoihin ja paistoksiin asti.

Rapeutta ja rapsakkuutta japanilaistyylisillä rapeilla Kikkoman Panko
Ruokablogi
Rapeutta ja rapsakkuutta japanilaistyylisillä rapeilla Kikkoman Panko

Kikkoman Panko – japanilaistyylinen rapea korppujauho on keittiön monitaituri. Se tuo useisiin ruokiin ihanan rapeaa rapsakkuutta.

Kasviskroketit ja tomaatti-soijakastike
Panko videos
Kasviskroketit ja tomaatti-soijakastike
60 min 2275 kJ / 542 kcal
Kikkomanin grillillä kihisee. Katso parhaat grillireseptit
Ruokablogi
Kikkomanin grillillä kihisee. Katso parhaat grillireseptit

Haaveiletko grillijuhlista, joissa on ruokia eri puolilta maailmaa? Napataan mukaan Kikkoman-tuotteita, laitetaan grilli tulille ja otetaan grillireseptit esille!

Anna uusien wokkireseptien valloittaa keittiösi
Ruokablogi
Anna uusien wokkireseptien valloittaa keittiösi

Miten syntyy herkullinen wokkiruoka? Yksinkertaisesti, helposti ja nopeasti. Ainesosat ovat yksinkertaisia, mutta maku moniulotteinen.

Kana-munakoisowokki cashewpähkinöillä
Wok videos
Kana-munakoisowokki cashewpähkinöillä
Paistettu munariisi
Wok videos
Paistettu munariisi
Jättikatkarapu-kasvis-nuudeliwokki
Wok videos
Jättikatkarapu-kasvis-nuudeliwokki
Possunkylki-nuudeliwokki
Wok videos
Possunkylki-nuudeliwokki
Naudanlihawokki mustapippurikastikkeessa
Wok videos
Naudanlihawokki mustapippurikastikkeessa
Tofu-kasviswokki
Wok videos
Tofu-kasviswokki
Inspiroidu UUSISTA sushimauista!
Ruokablogi
Inspiroidu UUSISTA sushimauista!

Sardiineja ja basilikaa? Omenaa ja punajuurta? Kalapuikkoja? Miksipä ei! Inspiroidu Kikkomanin simppeleistä ja herkullisista makuyhdistelmistä.

Kikkoman Kimchi Spicy Chili Sauce

Makumatka maailmalle – inspiroidu texmexistä
Ruokablogi
Makumatka maailmalle – inspiroidu texmexistä

Entä mikä sitten on tyypillistä texmexruoalle ja miten se eroaa meksikolaisesta ruoasta? Otimme tästä selvää, kurkistimme kulissien taakse ja kehitimme lisäksi uusia reseptejä.

Aamiainen eurooppalaisittain
Ruokablogi
Aamiainen eurooppalaisittain

Mitäköhän muissa maissa nautitaan aamiaiseksi? Lähde kanssamme kierrokselle tutustumaan Euroopan eri maiden aamiaistapoihin.

Maailman ympäri ramenin matkassa
Ruokablogi
Maailman ympäri ramenin matkassa

Ramenista ei voi olla tykkäämättä! Voit tehdä siitä helposti mieleisesi. Lue lisää siitä, kuinka ramen valloitti maailman. Voit innostua maukkaista resepteistämme!

Värikkäät salaatit tuovat veden kielelle
Ruokablogi
Värikkäät salaatit tuovat veden kielelle

Soijakastiketta salaattiin? Mikä ettei! Lue, kuinka hyvin se toimii, ja mitkä Kikkomanin kastikkeet saavat aikaan vau-efektin rapeiden salaatinlehtien kanssa.

Ammattilaiset
Kuluttajat
Kikkoman FAQ
Suositut Kikkoman-reseptit
Täältä löydät lisää reseptejä. Tai käy katsomassa YouTube-videoitamme!
Kikkoman-uutiset

Käy Kikkoman Japanin verkkosivuilla

Seesamikastike
Seesamikastike
Unagi-kastike
Unagi-kastike
Poke-kastike
Poke-kastike
Yakitori-kastike
Yakitori-kastike
Ponzu-sitrussoijakastike
Ponzu-sitrussoijakastike
KASTIKE RIISILLE - MAKEA
KASTIKE RIISILLE - MAKEA
Teriyaki Glaze-kastike
Teriyaki Glaze-kastike
Teriyaki-marinadi
Teriyaki-marinadi
Luomusoijakastike
luomu
Luomusoijakastike
Gluteeniton Tamari-soijakastike
gluteeniton
vegaani
halal
Gluteeniton Tamari-soijakastike
Less Salt-soijakastike, 43% vähemmän suolaa
vegaani
Less Salt-soijakastike, 43% vähemmän suolaa
Luonnollisesti valmistettu soijakastike
vegaani
Luonnollisesti valmistettu soijakastike
Ammattilaistuotteet
Ammattilaistuotteet
Ammattilaistuotteet
Ammattilaistuotteet
Seesamisalaatinkastike
Seesamisalaatinkastike
Makea soijakastike riisille
Makea soijakastike riisille
Yakitori-kastike
Yakitori-kastike
Sushi-kastike
Sushi-kastike
Poke-kastike
Poke-kastike
Ponzu-chilisoijakastike
Ponzu-chilisoijakastike
Ponzu-appelsiinisoijakastike
Ponzu-appelsiinisoijakastike
Ponzu-sitrussoijakastike
Ponzu-sitrussoijakastike
Wokkikastike
Wokkikastike
Sushi & Sashimi soijakastike
Sushi & Sashimi soijakastike
Maustekastike sushiriisille (300 ml)
Maustekastike sushiriisille (300 ml)
Paahdetuilla seesaminsiemenillä maustettu Teriyaki-kastike
Paahdetuilla seesaminsiemenillä maustettu Teriyaki-kastike
Paahdetulla valkosipulilla maustettu Teriyaki-kastike
Paahdetulla valkosipulilla maustettu Teriyaki-kastike
Hunajalla maustettu Teriyaki BBQ-kastike
Hunajalla maustettu Teriyaki BBQ-kastike
Teriyaki-marinadi
Teriyaki-marinadi
Gluteeniton Teriyaki-marinadi
gluteeniton
Gluteeniton Teriyaki-marinadi
Gluteeniton Tamari-soijakastike
gluteeniton
vegaani
halal
Gluteeniton Tamari-soijakastike
Luonnollisesti valmistettu soijakastike, 43% vähemmän suolaa
vegaani
Luonnollisesti valmistettu soijakastike, 43% vähemmän suolaa
Luonnollisesti valmistettu soijakastike
vegaani
Luonnollisesti valmistettu soijakastike
Luomusoijakastike
luomu
Luomusoijakastike
Luonnollisesti valmistettu makea soijakastike
Luonnollisesti valmistettu makea soijakastike
Teriyaki-marinadi vähemmän suolaa
uusi
Teriyaki-marinadi vähemmän suolaa
Kikkoman Panko – japanilaistyylinen rapea korppujauho
uusi
Kikkoman Panko – japanilaistyylinen rapea korppujauho
Paahdettu seesamiöljy
uusi
Paahdettu seesamiöljy
Akamisokeitto
Akamisokeitto
Misokeitto tofulla
Misokeitto tofulla
Shiromisokeitto
Shiromisokeitto
Misokeitto tofulla ja pinaatilla
Misokeitto tofulla ja pinaatilla
Mausteinen Chilikastike Kimchille
Mausteinen Chilikastike Kimchille
Mausteinen Chilikastike Kimchille
Mausteinen Chilikastike Kimchille
Mirin-tyylinen makea ruuanvalmistuskastike
Mirin-tyylinen makea ruuanvalmistuskastike
Ramen Nuudelikeittopohjatiiviste
Ramen Nuudelikeittopohjatiiviste
Maustekastike sushiriisille
Maustekastike sushiriisille
Seesamikastike
Seesamikastike
Gluteeniton Sushi-Kastike
Gluteeniton Sushi-Kastike
Aasialainen kurpitsakeitto seesam-leipästen kera
Bookmark
Aasialainen kurpitsakeitto seesam-leipästen kera
50 min 2257 kJ / 539 kcal
Lohi-kurpitsapasta
Bookmark
Lohi-kurpitsapasta
50 min 3974 kJ / 950 kcal
Kookoskakku ja aprikooseja
Bookmark
Kookoskakku ja aprikooseja
50 min 852 kJ / 204 kcal
Suklaamousse ja marinoidut hedelmät
Bookmark
Suklaamousse ja marinoidut hedelmät
2 t 35 min 1229 kJ / 294 kcal
Suklaa-soijakohokas ja chilibanaanit
Bookmark
Suklaa-soijakohokas ja chilibanaanit
5 t 45 min 2188 kJ / 523 kcal
Tonnikala-kapristahnalla täytetty ciabatta
Bookmark
Tonnikala-kapristahnalla täytetty ciabatta
25 min 1527 kJ / 365 kcal
Bolognesekastike à la Kikkoman
Bookmark
Bolognesekastike à la Kikkoman
25 min 574 kJ / 137 kcal
Curry-kookosporsas
Bookmark
Curry-kookosporsas
1 t 1795 kJ / 429 kcal
Syksyinen porsaanfilee
Bookmark
Syksyinen porsaanfilee
1 t 5 min 2161 kJ / 516 kcal
Välimeren porsaspannu
Bookmark
Välimeren porsaspannu
35 min 1365 kJ / 326 kcal
Omenatäytteiset naudanlihakääryleet
Bookmark
Omenatäytteiset naudanlihakääryleet
2 t 10 min 1920 kJ / 459 kcal
Naudanlihaa purjon ja cashew-pähkinöiden kera
Bookmark
Naudanlihaa purjon ja cashew-pähkinöiden kera
20 min 2291 kJ / 548 kcal
Kanatäytteiset kevätrullat à la Kikkoman
Bookmark
Kanatäytteiset kevätrullat à la Kikkoman
30 min 1661 kJ / 397 kcal
Rapeat kananrintapalat
Bookmark
Rapeat kananrintapalat
1 t 30 min 1638 kJ / 391 kcal
Rapeat kanankoivet uunivihannesten kera
Bookmark
Rapeat kanankoivet uunivihannesten kera
2 t 20 min 3007 kJ / 719 kcal
Kalkkunaspagetti
Bookmark
Kalkkunaspagetti
40 min 2908 kJ / 695 kcal
Teriyaki-ankanrintaa ja belugalinssejä
Bookmark
Teriyaki-ankanrintaa ja belugalinssejä
2 t 35 min 2360 kJ / 564 kcal
Aasialainen kanasalaatti
Bookmark
Aasialainen kanasalaatti
45 min 2356 kJ / 563 kcal
Aasialainen uuden vuoden salaatti
Bookmark
Aasialainen uuden vuoden salaatti
35 min 1484 kJ / 355 kcal
Omena-inkiväärichutney
Bookmark
Omena-inkiväärichutney
20 min 426 kJ / 102 kcal
Mausteikkaan hedelmäinen salaattikastike
Bookmark
Mausteikkaan hedelmäinen salaattikastike
5 min 83 kJ / 20 kcal
Espanjalainen tomaatti-paprikakeitto
Bookmark
Espanjalainen tomaatti-paprikakeitto
40 min 686 kJ / 164 kcal
Pastaa osterivinokkaiden kera
Bookmark
Pastaa osterivinokkaiden kera
30 min 2451 kJ / 586 kcal
Spagettia soijatomaattikastikkeella
Bookmark
Spagettia soijatomaattikastikkeella
20 min 2895 kJ / 692 kcal
Tofu-vihanneswok
Bookmark
Tofu-vihanneswok
35 min 1199 kJ / 287 kcal
Omenatorttu Kikkomanin tapaan
Bookmark
Omenatorttu Kikkomanin tapaan
1 t 2261 kJ / 540 kcal
Kookoskatkaravut
Bookmark
Kookoskatkaravut
40 min 1595 kJ / 381 kcal
Omenaiset kuppikakut Kikkomanin tapaan
Bookmark
Omenaiset kuppikakut Kikkomanin tapaan
45 min 1509 kJ / 361 kcal
California-rullat
Bookmark
California-rullat
30 min 732 kJ / 175 kcal
Kasvis-Temaki
Bookmark
Kasvis-Temaki
30 min 753 kJ / 180 kcal
Maki
Bookmark
Maki
20 min 619 kJ / 148 kcal
Nektariini-mangosalaatti
Bookmark
Nektariini-mangosalaatti
30 min 605 kJ / 145 kcal
Nigiri
Bookmark
Nigiri
30 min 1228 kJ / 293 kcal
Paahtopaisti-sushirulla
Bookmark
Paahtopaisti-sushirulla
45 min 384 kJ / 92 kcal
Sushiveneet surimista ja maissista
Bookmark
Sushiveneet surimista ja maissista
10 min 235 kJ / 56 kcal
Kalavartaat
Bookmark
Kalavartaat
Kanaa nori-kääreessä
Bookmark
Kanaa nori-kääreessä
25 min 382 kJ / 91 kcal
Korianteri lime Broilerivartaa
Bookmark
Korianteri lime Broilerivartaa
Lohta soijakastikkeessa
Bookmark
Lohta soijakastikkeessa
50 min 1288 kJ / 308 kcal
Paistetut nuudelit, sieniä ja porsaanlihaa
Bookmark
Paistetut nuudelit, sieniä ja porsaanlihaa
15 min 1975 kJ / 472 kcal
Seesami-broilerivartaat
Bookmark
Seesami-broilerivartaat
20 min 402 kJ / 96 kcal
Turskasalaatti
Bookmark
Turskasalaatti
10 min
Wasabilla maustettua kalaa
Bookmark
Wasabilla maustettua kalaa
20 min 2788 kJ / 666 kcal
Korianterilohi
Bookmark
Korianterilohi
15 min
Mausteinen kanawok
Bookmark
Mausteinen kanawok
20 min 2580 kJ / 617 kcal
Minipihvit ja punajuurikastike
Bookmark
Minipihvit ja punajuurikastike
45 min
Pähkinäinen katkarapuwokki
Bookmark
Pähkinäinen katkarapuwokki
30 min
Pizzamunakas
Bookmark
Pizzamunakas
30 min
Sienikeitto kookosmaitoon
Bookmark
Sienikeitto kookosmaitoon
Nopea broileriwokki
Bookmark
Nopea broileriwokki
20 min
Kreikkalainen salaatti
Bookmark
Kreikkalainen salaatti
20 min 1076 kJ / 257 kcal
Hedelmäiset grillikyljet ja aprikoosichutney
Bookmark
Hedelmäiset grillikyljet ja aprikoosichutney
40 min 1392 kJ / 333 kcal
Grillatut kana-omenavartaat
Bookmark
Grillatut kana-omenavartaat
2 t 15 min 2174 kJ / 520 kcal
Grillatut munakoisot tofu-riisitäytteellä
Bookmark
Grillatut munakoisot tofu-riisitäytteellä
40 min 1087 kJ / 260 kcal
Fenkoli-kalapata
Bookmark
Fenkoli-kalapata
1 t 1361 kJ / 325 kcal
Lammastagine grillattujen kasvisten ja couscousin kera
Bookmark
Lammastagine grillattujen kasvisten ja couscousin kera
7 t 45 min 3288 kJ / 786 kcal
Kenchin-jiru – japanilainen kasviskeitto
Bookmark
Kenchin-jiru – japanilainen kasviskeitto
30 min 519 kJ / 124 kcal
Kuwa yaki – pikantit kanapalat
Bookmark
Kuwa yaki – pikantit kanapalat
20 min 1356 kJ / 324 kcal
Yakiniku-marinoitua naudan etuselkää
Bookmark
Yakiniku-marinoitua naudan etuselkää
45 min 1281 kJ / 306 kcal
Ebi to Yasai no Gomaae – Katkarapuja ja vihanneksia seesamikastikkeella
Bookmark
Ebi to Yasai no Gomaae – Katkarapuja ja vihanneksia...
20 min 965 kJ / 231 kcal
Butaniku no Shogayaki – possun etuselkää inkivääri-soijakastikkeessa
Bookmark
Butaniku no Shogayaki – possun etuselkää...
25 min 1879 kJ / 449 kcal
Lohitartar blineille
Bookmark
Lohitartar blineille
45 min 536 kJ / 128 kcal
Pastasalaatti
Bookmark
Pastasalaatti
30 min 2242 kJ / 536 kcal
Simpukoita kookoscurry-soijakastikkeessa
Bookmark
Simpukoita kookoscurry-soijakastikkeessa
20 min 657 kJ / 157 kcal
Teriyakikanaa
Bookmark
Teriyakikanaa
30 min 1330 kJ / 318 kcal
Keitettyä kananrintaa kermaisessa seesami-soijakastikkeessa
Bookmark
Keitettyä kananrintaa kermaisessa seesami-soijakastikkeessa
30 min 2432 kJ / 581 kcal
Paistettua pastaa japanilaisittain
Bookmark
Paistettua pastaa japanilaisittain
30 min 1564 kJ / 374 kcal
Paistettua vasikanmaksaa sipuli-soijakastikkeessa
Bookmark
Paistettua vasikanmaksaa sipuli-soijakastikkeessa
45 min 1198 kJ / 286 kcal
Porsaanfilee ja purjo-valkosipulimajoneesi
Bookmark
Porsaanfilee ja purjo-valkosipulimajoneesi
45 min 2079 kJ / 497 kcal
Appelsiini-teriyaki-marinoitu ankanrinta
Bookmark
Appelsiini-teriyaki-marinoitu ankanrinta
50 min 1314 kJ / 314 kcal
Sienikeitto
Bookmark
Sienikeitto
30 min 637 kJ / 152 kcal
Kasvis-äyriäiswokki
Bookmark
Kasvis-äyriäiswokki
45 min 1381 kJ / 330 kcal
Rapeat kananpalat kevätsipulikastikkeessa
Bookmark
Rapeat kananpalat kevätsipulikastikkeessa
30 min 2191 kJ / 524 kcal
Chirashi-sushi sukiyaki-kanatäytteellä
Bookmark
Chirashi-sushi sukiyaki-kanatäytteellä
30 min 1765 kJ / 422 kcal
Japanilainen munakas
Bookmark
Japanilainen munakas
30 min 897 kJ / 214 kcal
Paistettu kalafilee kasviskastikkeessa
Bookmark
Paistettu kalafilee kasviskastikkeessa
45 min 1293 kJ / 309 kcal
Vasikanleikkeitä Teriyaki-salsakastikkeessa
Bookmark
Vasikanleikkeitä Teriyaki-salsakastikkeessa
45 min 1208 kJ / 289 kcal
Japanilainen jauhelihakastike munakoison ja kesäkurpitsan kera
Bookmark
Japanilainen jauhelihakastike munakoison ja kesäkurpitsan kera
30 min 947 kJ / 226 kcal
Paistettua lammasta mausteisessa soijakastikkeessa
Bookmark
Paistettua lammasta mausteisessa soijakastikkeessa
30 min 1626 kJ / 389 kcal
Kalkkunasuikaleita ja sieniä kerma-soijakastikkeessa
Bookmark
Kalkkunasuikaleita ja sieniä kerma-soijakastikkeessa
25 min 1684 kJ / 402 kcal
Haudutettua kanaa ja kasviksia tomaatti-soijakastikkeessa
Bookmark
Haudutettua kanaa ja kasviksia tomaatti-soijakastikkeessa
50 min 1456 kJ / 348 kcal
Lohitartar blineille
Bookmark
Lohitartar blineille
45 min 536 kJ / 128 kcal
Pastasalaatti
Bookmark
Pastasalaatti
30 min 2242 kJ / 536 kcal
Simpukoita kookoscurry-soijakastikkeessa
Bookmark
Simpukoita kookoscurry-soijakastikkeessa
20 min 657 kJ / 157 kcal
Appelsiini-teriyaki-marinoitu ankanrinta
Bookmark
Appelsiini-teriyaki-marinoitu ankanrinta
50 min 1314 kJ / 314 kcal
Sienikeitto
Bookmark
Sienikeitto
30 min 637 kJ / 152 kcal
Rapeat kananpalat kevätsipulikastikkeessa
Bookmark
Rapeat kananpalat kevätsipulikastikkeessa
30 min 2191 kJ / 524 kcal
Paistettua lammasta mausteisessa soijakastikkeessa
Bookmark
Paistettua lammasta mausteisessa soijakastikkeessa
30 min 1626 kJ / 389 kcal
Paistettu kalafilee kasviskastikkeessa
Bookmark
Paistettu kalafilee kasviskastikkeessa
45 min 1293 kJ / 309 kcal
Japanilainen jauhelihakastike munakoison ja kesäkurpitsan kera
Bookmark
Japanilainen jauhelihakastike munakoison ja kesäkurpitsan kera
30 min 947 kJ / 226 kcal
Japanilainen munakas
Bookmark
Japanilainen munakas
30 min 897 kJ / 214 kcal
Kalkkunasuikaleita ja sieniä kerma-soijakastikkeessa
Bookmark
Kalkkunasuikaleita ja sieniä kerma-soijakastikkeessa
25 min 1684 kJ / 402 kcal
Haudutettua kanaa ja kasviksia tomaatti-soijakastikkeessa
Bookmark
Haudutettua kanaa ja kasviksia tomaatti-soijakastikkeessa
50 min 1456 kJ / 348 kcal
Grillattu kana-halloumisalaatti
Bookmark
Grillattu kana-halloumisalaatti
Kananpojan grillivarras ja helppo marinadi
Bookmark
Kananpojan grillivarras ja helppo marinadi
Teriyaki-tortillat
Bookmark
Teriyaki-tortillat
Vietnamilaiset kevätrullat
Bookmark
Vietnamilaiset kevätrullat
Sushiriisi
Bookmark
Sushiriisi
Naudanlihasuikaleet salaattipedillä
Bookmark
Naudanlihasuikaleet salaattipedillä
10 min 629 kJ / 150 kcal
Paistetut porsaanfileesiivut
Bookmark
Paistetut porsaanfileesiivut
25 min 1875 kJ / 448 kcal
Paistettua lammasta
Bookmark
Paistettua lammasta
20 min 2453 kJ / 586 kcal
Kanan rintafileet
Bookmark
Kanan rintafileet
45 min 1742 kJ / 416 kcal
Seesaminsiemenillä kuorrutetut kanankoivet
Bookmark
Seesaminsiemenillä kuorrutetut kanankoivet
35 min 1319 kJ / 315 kcal
Paistettu ankanrinta
Bookmark
Paistettu ankanrinta
15 min 929 kJ / 222 kcal
Paahdetut munakoisot ja kvinoaa
Bookmark
Paahdetut munakoisot ja kvinoaa
25 min 1030 kJ / 246 kcal
Bami Goreng kanan kera
Bookmark
Bami Goreng kanan kera
25 min 1872 kJ / 447 kcal
Nasi Goreng kasviksilla
Bookmark
Nasi Goreng kasviksilla
25 min 2338 kJ / 559 kcal
Quinoa-salaatti avokadolla ja paahdetuilla pähkinöillä
Bookmark
Quinoa-salaatti avokadolla ja paahdetuilla pähkinöillä
35 min 2198 kJ / 525 kcal
Kanavartaat ja mango-coleslaw
Bookmark
Kanavartaat ja mango-coleslaw
40 min 2198 kJ / 525 kcal
Marinoidut herkkusienet
Bookmark
Marinoidut herkkusienet
Seesam-sitruunamarinadi lohelle
Bookmark
Seesam-sitruunamarinadi lohelle
Yrttimarinadi juureksille
Bookmark
Yrttimarinadi juureksille
Teriyaki-nuudeleita ja naudan paistisuikaleita
Bookmark
Teriyaki-nuudeleita ja naudan paistisuikaleita
10 min 1945 kJ / 465 kcal
Kanawokki appelsiini-inkiväärisoijakastikkeessa
Bookmark
Kanawokki appelsiini-inkiväärisoijakastikkeessa
10 min 1655 kJ / 396 kcal
Teriyaki-kanaa värikkään salaatin kera
Bookmark
Teriyaki-kanaa värikkään salaatin kera
10 min 1376 kJ / 329 kcal
Kasviswokki rapeiden nuudeleiden kera
Bookmark
Kasviswokki rapeiden nuudeleiden kera
25 min 1708 kJ / 408 kcal
Risottoa ja Teriyaki-kasviksia
Bookmark
Risottoa ja Teriyaki-kasviksia
45 min
Täytetyt paprikat Teriyaki-seesamikastikkeella
Bookmark
Täytetyt paprikat Teriyaki-seesamikastikkeella
40 min 1755 kJ / 419 kcal
Munakoisoa, kesäkurpitsaa ja tofua Teriyaki-seesamikastikkeessa
Bookmark
Munakoisoa, kesäkurpitsaa ja tofua Teriyaki-seesamikastikkeessa
30 min 1188 kJ / 284 kcal
Broileria ja riisiä Teriyaki-seesamikastikkeessa
Bookmark
Broileria ja riisiä Teriyaki-seesamikastikkeessa
45 min 1214 kJ / 290 kcal
Teriyaki-kanaa kasvisten ja pastan kera
Bookmark
Teriyaki-kanaa kasvisten ja pastan kera
2 t 40 min
Karitsan karetta Teriyaki-seesamikastikkeessa
Bookmark
Karitsan karetta Teriyaki-seesamikastikkeessa
40 min 1801 kJ / 430 kcal
Lohifileet Teriyaki-seesamikastikkeella
Bookmark
Lohifileet Teriyaki-seesamikastikkeella
35 min 1636 kJ / 391 kcal
Teriyaki-lohi kulhossa
Bookmark
Teriyaki-lohi kulhossa
40 min
Teriyaki-seesamikastikkeella maustettu kasviskeitto
Bookmark
Teriyaki-seesamikastikkeella maustettu kasviskeitto
30 min
Kasvissalaatti Teriyaki-seesamimarinadilla
Bookmark
Kasvissalaatti Teriyaki-seesamimarinadilla
45 min
Tulisen maukas kanaburger
Bookmark
Tulisen maukas kanaburger
30 min 2410 kJ / 576 kcal
Gourmet Beef Burger
Bookmark
Gourmet Beef Burger
40 min 3356 kJ / 802 kcal
Classic Burger
Bookmark
Classic Burger
30 min 2021 kJ / 483 kcal
Kana & purjo Wrap
Bookmark
Kana & purjo Wrap
30 min 1900 kJ / 454 kcal
Tonnikala Poke Wrap
Bookmark
Tonnikala Poke Wrap
30 min 1803 kJ / 431 kcal
Vegetarian Burger
Bookmark
Vegetarian Burger
30 min 2314 kJ / 553 kcal
Teriyaki-kanalla täytetyt burritot uunissa
Bookmark
Teriyaki-kanalla täytetyt burritot uunissa
1 t 2740 kJ / 655 kcal
Broilerin koipireidet cashewpähkinöiden ja paprikan kera
Bookmark
Broilerin koipireidet cashewpähkinöiden ja paprikan kera
1 t 2117 kJ / 506 kcal
Paistettu porsaankylki Teriyaki BBQ-kastikkeessa ranskalaisten kera
Bookmark
Paistettu porsaankylki Teriyaki BBQ-kastikkeessa ranskalaisten...
55 min 3401 kJ / 813 kcal
Lohivartaat ja dippikastike
Bookmark
Lohivartaat ja dippikastike
2 t 20 min 857 kJ / 205 kcal
Munakoiso-katkarapupannu Teriyaki-kastikkeessa
Bookmark
Munakoiso-katkarapupannu Teriyaki-kastikkeessa
35 min 999 kJ / 239 kcal
Makean mausteinen naudanlihabowl
Bookmark
Makean mausteinen naudanlihabowl
35 min 2163 kJ / 517 kcal
Teriyaki-kanasalaatti
Bookmark
Teriyaki-kanasalaatti
1 t 40 min 2322 kJ / 555 kcal
Teriyaki-katkarapu-avokadoleipä
Bookmark
Teriyaki-katkarapu-avokadoleipä
20 min 1531 kJ / 366 kcal
Teriyaki-nyhtöpossutortillat, grillattua ananasta ja punasipulihilloketta
Bookmark
Teriyaki-nyhtöpossutortillat, grillattua ananasta ja...
4 t 5 min 2983 kJ / 713 kcal
Nyhtöpossutortillat ja avokadosalsa
Bookmark
Nyhtöpossutortillat ja avokadosalsa
Marinoidut broilerin rintafileet, helmicouscousta ja myskikurpitsaa
Bookmark
Marinoidut broilerin rintafileet, helmicouscousta ja...
45 min 2580 kJ / 617 kcal
Ponzu-hunajalla paahdettua lohta, paksoita ja karamellisoituja hampunsiemeniä
Bookmark
Ponzu-hunajalla paahdettua lohta, paksoita ja karamellisoituja...
1 t 1955 kJ / 467 kcal
Ponzu-kastikkeessa haudutetut kanansiivet
Bookmark
Ponzu-kastikkeessa haudutetut kanansiivet
45 min 3655 kJ / 874 kcal
Lohitartarpihvit ja Ponzu-retikkadippi
Bookmark
Lohitartarpihvit ja Ponzu-retikkadippi
20 min 1141 kJ / 273 kcal
Mango-Ponzudippi
Bookmark
Mango-Ponzudippi
5 min 569 kJ / 136 kcal
Ponzu-salaattikastike
Bookmark
Ponzu-salaattikastike
5 min 628 kJ / 150 kcal
Tonnikala-sienispagetti Ponzu-kastikkeella
Bookmark
Tonnikala-sienispagetti Ponzu-kastikkeella
35 min 2983 kJ / 714 kcal
Tomaatti-Ponzudippi
Bookmark
Tomaatti-Ponzudippi
5 min 601 kJ / 144 kcal
Lahnafileet Ponzu-kastikkeella
Bookmark
Lahnafileet Ponzu-kastikkeella
20 min 1330 kJ / 318 kcal
Paistetut broilerin rintafileet ja paahdettua ananasta
Bookmark
Paistetut broilerin rintafileet ja paahdettua ananasta
Paistetut tonnikalapihvit seesaminsiemenillä
Bookmark
Paistetut tonnikalapihvit seesaminsiemenillä
10 min 640 kJ / 153 kcal
Ponzu-sitrussoijakastikkeella maustettu katkarapusalaatti
Bookmark
Ponzu-sitrussoijakastikkeella maustettu katkarapusalaatti
20 min 2133 kJ / 510 kcal
Kasvissalaatti Ponzu-salaattikastikkeella
Bookmark
Kasvissalaatti Ponzu-salaattikastikkeella
20 min 1355 kJ / 324 kcal
Spagettia, parsakaalipestoa ja hunajapaahdettuja kikherneitä
Bookmark
Spagettia, parsakaalipestoa ja hunajapaahdettuja kikherneitä
3071 kJ / 734 kcal
Nopea spagetti Bolognese
Bookmark
Nopea spagetti Bolognese
30 min 3485 kJ / 833 kcal
Paperikääreessä kypsennetty lohispagetti
Bookmark
Paperikääreessä kypsennetty lohispagetti
30 min 2284 kJ / 546 kcal
Marinoidut mehevät possupalat
Bookmark
Marinoidut mehevät possupalat
Pienet lohipalat Ponzu-dipin kanssa
Bookmark
Pienet lohipalat Ponzu-dipin kanssa
Kuhaa ja kasviksia aasialaisessa kastikkeessa
Bookmark
Kuhaa ja kasviksia aasialaisessa kastikkeessa
Kana-kasvispata
Bookmark
Kana-kasvispata
Glaseerattua ankanrintaa munakoison kera
Bookmark
Glaseerattua ankanrintaa munakoison kera
Tofu-kasviskroketit
Bookmark
Tofu-kasviskroketit
Japanilaiset kaaliröstit ja possunkylki (okonomiyaki)
Bookmark
Japanilaiset kaaliröstit ja possunkylki (okonomiyaki)
Kanatäytteiset munakoisosiivut
Bookmark
Kanatäytteiset munakoisosiivut
Friteerattu tofu
Bookmark
Friteerattu tofu
Foliossa paistetut aasialaiset sienet
Bookmark
Foliossa paistetut aasialaiset sienet
Värikkäät kasvistikut ja teriyaki-inkivääridippi
Bookmark
Värikkäät kasvistikut ja teriyaki-inkivääridippi
15 min 1064 kJ / 254 kcal
Friteerattu kana inkiväärillä maustetun teriyaki-kastikkeen kanssa
Bookmark
Friteerattu kana inkiväärillä maustetun teriyaki-kastikkeen...
30 min 2770 kJ / 662 kcal
Paistetut kuningaskatkaravut inkiväärillä maustetussa teriyaki-kastikkeessa
Bookmark
Paistetut kuningaskatkaravut inkiväärillä maustetussa...
20 min 1019 kJ / 244 kcal
Maissihiutaleilla kuorrutettu lohi inkiväärillä maustetussa teriyaki-kastikkeessa
Bookmark
Maissihiutaleilla kuorrutettu lohi inkiväärillä maustetussa...
20 min 2694 kJ / 644 kcal
Possuvartaat inkiväärillä maustetussa teriyaki-kastikkeessa
Bookmark
Possuvartaat inkiväärillä maustetussa teriyaki-kastikkeessa
40 min 1165 kJ / 278 kcal
Rapeat kevätrullat kala-äyriäistäytteellä
Bookmark
Rapeat kevätrullat kala-äyriäistäytteellä
1370 kJ / 327 kcal
Teriyakilla glaseeratut lampaankyljykset
Bookmark
Teriyakilla glaseeratut lampaankyljykset
631 kJ / 150 kcal
Pinaattia seesamikastikkeen kanssa
Bookmark
Pinaattia seesamikastikkeen kanssa
260 kJ / 62 kcal
Hunajalla glaseeratut broilerinsiivet
Bookmark
Hunajalla glaseeratut broilerinsiivet
2011 kJ / 478 kcal
Paistettua munakoisoa japanilaisessa kastikkeessa
Bookmark
Paistettua munakoisoa japanilaisessa kastikkeessa
487 kJ / 117 kcal
Simpukat valkoviini-soijakastikkeessa
Bookmark
Simpukat valkoviini-soijakastikkeessa
386 kJ / 92 kcal
Chilillä maustetut kampasimpukat
Bookmark
Chilillä maustetut kampasimpukat
440 kJ / 105 kcal
Teriyaki-vartaat
Bookmark
Teriyaki-vartaat
668 kJ / 158 kcal
Friteerattuja mustekalarenkaita makeassa kastikkeessa
Bookmark
Friteerattuja mustekalarenkaita makeassa kastikkeessa
701 kJ / 166 kcal
Katkarapu-miniletut
Bookmark
Katkarapu-miniletut
538 kJ / 129 kcal
Japanilaistyylinen Poke-kulho
Bookmark
Japanilaistyylinen Poke-kulho
45 min 2326 kJ / 555 kcal
Tofu-kasvis Poke-kulho
Bookmark
Tofu-kasvis Poke-kulho
40 min 2707 kJ / 646 kcal
Poke Bowl eteläamerikkalaiseen tapaan
Bookmark
Poke Bowl eteläamerikkalaiseen tapaan
45 min 2071 kJ / 495 kcal
Marinoidut mehevät possupalat
Bookmark
Marinoidut mehevät possupalat
Pienet lohipalat Ponzu-dipin kanssa
Bookmark
Pienet lohipalat Ponzu-dipin kanssa
Kuhaa ja kasviksia aasialaisessa kastikkeessa
Bookmark
Kuhaa ja kasviksia aasialaisessa kastikkeessa
Tofu-kasviskroketit
Bookmark
Tofu-kasviskroketit
Friteerattu tofu
Bookmark
Friteerattu tofu
Foliossa paistetut aasialaiset sienet
Bookmark
Foliossa paistetut aasialaiset sienet
Rapeat kevätrullat kala-äyriäistäytteellä
Bookmark
Rapeat kevätrullat kala-äyriäistäytteellä
1370 kJ / 327 kcal
Hunajalla glaseeratut broilerinsiivet
Bookmark
Hunajalla glaseeratut broilerinsiivet
2011 kJ / 478 kcal
Simpukat valkoviini-soijakastikkeessa
Bookmark
Simpukat valkoviini-soijakastikkeessa
386 kJ / 92 kcal
Chilillä maustetut kampasimpukat
Bookmark
Chilillä maustetut kampasimpukat
440 kJ / 105 kcal
Friteerattuja mustekalarenkaita makeassa kastikkeessa
Bookmark
Friteerattuja mustekalarenkaita makeassa kastikkeessa
701 kJ / 166 kcal
Mustekalavartaat
Bookmark
Mustekalavartaat
222 kJ / 52 kcal
Teriyaki-lohi ja Ponzu-kastikkeessa marinoidut kevätsipulit
Bookmark
Teriyaki-lohi ja Ponzu-kastikkeessa marinoidut kevätsipulit
50 min
Tomaattisalaatti Ponzu-kastikkeella ja soijapähkinöillä
Bookmark
Tomaattisalaatti Ponzu-kastikkeella ja soijapähkinöillä
20 min
Ponzu-kastikkeessa marinoidut possunfileet, grillattua roomansalaattia ja nuudeleita
Bookmark
Ponzu-kastikkeessa marinoidut possunfileet, grillattua...
1 t 30 min
Grillattu mangoa Ponzu-siirapissa, jäätelöä ja kookoshiutaleita
Bookmark
Grillattu mangoa Ponzu-siirapissa, jäätelöä ja kookoshiutaleita
30 min
Edamole
Bookmark
Edamole
Sitruunalohta uunissa
Bookmark
Sitruunalohta uunissa
Lohi-kvinoasalaatti
Bookmark
Lohi-kvinoasalaatti
Perussalaattikastike
Bookmark
Perussalaattikastike
Ranskalainen salaattikastike
Bookmark
Ranskalainen salaattikastike
Aasialainen salaattikastike
Bookmark
Aasialainen salaattikastike
Hunajavinaigrette
Bookmark
Hunajavinaigrette
Ponzu-dippi
Bookmark
Ponzu-dippi
Ponzu-kastikkeessa marinoitu naudanliha
Bookmark
Ponzu-kastikkeessa marinoitu naudanliha
Ponzu-kastikkeessa marinoidut broilerin rintafileet
Bookmark
Ponzu-kastikkeessa marinoidut broilerin rintafileet
Japanilaiset lihapullat Ponzu-kastikkeessa
Bookmark
Japanilaiset lihapullat Ponzu-kastikkeessa
Aasialainen salaatti ja limettivinaigrette
Bookmark
Aasialainen salaatti ja limettivinaigrette
Melonisalaatti tuoreella mintulla ja maapähkinöillä
Bookmark
Melonisalaatti tuoreella mintulla ja maapähkinöillä
Ponzu-kastikkeessa marinoidut porsaankyljykset
Bookmark
Ponzu-kastikkeessa marinoidut porsaankyljykset
Tonnikala-maissitempurat
Bookmark
Tonnikala-maissitempurat
Katkarapuja chilikastikkeessa
Bookmark
Katkarapuja chilikastikkeessa
Teriyaki-marinoidut mehevät kanavartaat (kara-age)
Bookmark
Teriyaki-marinoidut mehevät kanavartaat (kara-age)
Mustekalavartaat
Bookmark
Mustekalavartaat
222 kJ / 53 kcal
Mehevä naudan sisäfilee makeassa soijakastikkeessa
Bookmark
Mehevä naudan sisäfilee makeassa soijakastikkeessa
542 kJ / 129 kcal
Kasviksia balsamico -kastikkeessa
Bookmark
Kasviksia balsamico -kastikkeessa
797 kJ / 192 kcal
Uudet perunat valkosipuli-pippurikastikkeessa
Bookmark
Uudet perunat valkosipuli-pippurikastikkeessa
375 kJ / 89 kcal
Kalacarpaccio Ponzu-kastikkeella
Bookmark
Kalacarpaccio Ponzu-kastikkeella
679 kJ / 163 kcal
Tonnikala-maissitempurat
Bookmark
Tonnikala-maissitempurat
Katkarapuja chilikastikkeessa
Bookmark
Katkarapuja chilikastikkeessa
Kana-kasvispata
Bookmark
Kana-kasvispata
Glaseerattua ankanrintaa munakoison kera
Bookmark
Glaseerattua ankanrintaa munakoison kera
Japanilaiset kaaliröstit ja possunkylki (okonomiyaki)
Bookmark
Japanilaiset kaaliröstit ja possunkylki (okonomiyaki)
Kanatäytteiset munakoisosiivut
Bookmark
Kanatäytteiset munakoisosiivut
Rapea porsaankylki
Bookmark
Rapea porsaankylki
Kalacarpaccio Ponzu-kastikkeella
Bookmark
Kalacarpaccio Ponzu-kastikkeella
679 kJ / 163 kcal
Mehevä naudan sisäfilee makeassa soijakastikkeessa
Bookmark
Mehevä naudan sisäfilee makeassa soijakastikkeessa
542 kJ / 129 kcal
Uudet perunat valkosipuli-pippurikastikkeessa
Bookmark
Uudet perunat valkosipuli-pippurikastikkeessa
375 kJ / 89 kcal
Katkarapu-miniletut
Bookmark
Katkarapu-miniletut
538 kJ / 129 kcal
Teriyakilla glaseeratut lampaankyljykset
Bookmark
Teriyakilla glaseeratut lampaankyljykset
631 kJ / 150 kcal
Pinaattia seesamikastikkeen kanssa
Bookmark
Pinaattia seesamikastikkeen kanssa
260 kJ / 62 kcal
Paistettua munakoisoa japanilaisessa kastikkeessa
Bookmark
Paistettua munakoisoa japanilaisessa kastikkeessa
487 kJ / 117 kcal
Kasviksia balsamico -kastikkeessa
Bookmark
Kasviksia balsamico -kastikkeessa
797 kJ / 192 kcal
Teriyaki-vartaat
Bookmark
Teriyaki-vartaat
668 kJ / 158 kcal
Mustekalaa siitakesienten ja vihreän parsan kera
Bookmark
Mustekalaa siitakesienten ja vihreän parsan kera
Teriyaki-marinoidut mehevät kanavartaat (kara-age)
Bookmark
Teriyaki-marinoidut mehevät kanavartaat (kara-age)
Rapea porsaankylki
Bookmark
Rapea porsaankylki
Hapanimelä tomaattikastike
Bookmark
Hapanimelä tomaattikastike
1 t 30 min 170 kJ / 41 kcal
Mausteinen tomaattikastike
Bookmark
Mausteinen tomaattikastike
1 t 30 min 171 kJ / 41 kcal
Seesamilla maustettu omena-kurpitsakastike
Bookmark
Seesamilla maustettu omena-kurpitsakastike
1 t 30 min 511 kJ / 122 kcal
Pikantti säilykesalaatti
Bookmark
Pikantti säilykesalaatti
1 t 30 min 248 kJ / 59 kcal
Syyskauden kasvikset
Bookmark
Syyskauden kasvikset
1 t 139 kJ / 33 kcal
Makea hunaja-päärynächutney
Bookmark
Makea hunaja-päärynächutney
2 t 352 kJ / 84 kcal
Marokkolaistyylinen Poke-kulho
Bookmark
Marokkolaistyylinen Poke-kulho
1 t 2624 kJ / 627 kcal
Wasabilla maustettu peruna-avokadosalaatti
Bookmark
Wasabilla maustettu peruna-avokadosalaatti
1 t 2715 kJ / 649 kcal
Ratatouille
Bookmark
Ratatouille
30 min 736 kJ / 176 kcal
Yakitori-kasviswrapit
Bookmark
Yakitori-kasviswrapit
45 min 1682 kJ / 402 kcal
Nopea kasviscurry
Bookmark
Nopea kasviscurry
30 min 1307 kJ / 312 kcal
Kikhernepihvit
Bookmark
Kikhernepihvit
8 t 30 min 1136 kJ / 272 kcal
Kermainen kasviskeitto
Bookmark
Kermainen kasviskeitto
45 min 1889 kJ / 451 kcal
Tulinen kasvisspagetti
Bookmark
Tulinen kasvisspagetti
30 min 3173 kJ / 758 kcal
Tofupihvit
Bookmark
Tofupihvit
40 min 815 kJ / 195 kcal
Marokkolaistyylinen Poke-kulho
Bookmark
Marokkolaistyylinen Poke-kulho
1 t 2624 kJ / 627 kcal
Tofu-kasvis Poke-kulho
Bookmark
Tofu-kasvis Poke-kulho
40 min 2707 kJ / 646 kcal
Poke Bowl eteläamerikkalaiseen tapaan
Bookmark
Poke Bowl eteläamerikkalaiseen tapaan
45 min 2071 kJ / 495 kcal
Japanilaistyylinen Poke-kulho
Bookmark
Japanilaistyylinen Poke-kulho
45 min 2326 kJ / 556 kcal
Poke-wrap munakoiso-ja kanatäytteellä
Bookmark
Poke-wrap munakoiso-ja kanatäytteellä
25 min 900 kJ / 215 kcal
Poke-wrap munakastäytteellä
Bookmark
Poke-wrap munakastäytteellä
20 min 360 kJ / 86 kcal
Kvinoa-katkarapukulho
Bookmark
Kvinoa-katkarapukulho
25 min 1754 kJ / 419 kcal
Tonnikala-kasviskulho
Bookmark
Tonnikala-kasviskulho
20 min 1540 kJ / 368 kcal
Perinteinen poke-kulho
Bookmark
Perinteinen poke-kulho
Kasvispoke-kulho
Bookmark
Kasvispoke-kulho
Poke-kulho rapealla kanalla
Bookmark
Poke-kulho rapealla kanalla
Ponzu-kanaa ja paistettua paprikaa
Bookmark
Ponzu-kanaa ja paistettua paprikaa
30 min 1343 kJ / 321 kcal
Turskaa ja valkoisia papuja Ponzu-kastikkeessa
Bookmark
Turskaa ja valkoisia papuja Ponzu-kastikkeessa
1 t 50 min 2077 kJ / 496 kcal
Paistettu fenkoli
Bookmark
Paistettu fenkoli
20 min 871 kJ / 208 kcal
Kampasimpukat ja kukkakaalipyree
Bookmark
Kampasimpukat ja kukkakaalipyree
35 min 1549 kJ / 370 kcal
Paistettua ankanrintaa ja omenoita
Bookmark
Paistettua ankanrintaa ja omenoita
30 min 812 kJ / 194 kcal
Paistetut tonnikalapihvit ja tomaatti-paprikamuhennos
Bookmark
Paistetut tonnikalapihvit ja tomaatti-paprikamuhennos
50 min 745 kJ / 153 kcal
Paistetut naudan sisäfileepihvit
Bookmark
Paistetut naudan sisäfileepihvit
30 min 992 kJ / 237 kcal
Mausteiset lammaslihapullat
Bookmark
Mausteiset lammaslihapullat
35 min 1339 kJ / 320 kcal
Sienillä täytetyt vasikankääryleet
Bookmark
Sienillä täytetyt vasikankääryleet
35 min 938 kJ / 224 kcal
Gratinoidut osterit
Bookmark
Gratinoidut osterit
1 t 275 kJ / 66 kcal
Tempura-katkaravut passionkastikkeessa
Bookmark
Tempura-katkaravut passionkastikkeessa
40 min 685 kJ / 164 kcal
Paistettuja viiriäisiä timjamikastikkeessa
Bookmark
Paistettuja viiriäisiä timjamikastikkeessa
2 t 655 kJ / 157 kcal
Värikäs kasvishyytelö ja maapähkinäkerma
Bookmark
Värikäs kasvishyytelö ja maapähkinäkerma
6 t 316 kJ / 76 kcal
Japanilainen gazpacho
Bookmark
Japanilainen gazpacho
25 min 268 kJ / 64 kcal
Maksapatee
Bookmark
Maksapatee
40 min 1047 kJ / 250 kcal
Paistettua purjoa japanilaisessa sienikastikkeessa
Bookmark
Paistettua purjoa japanilaisessa sienikastikkeessa
35 min
Katkarapuleivät ja paprikadippi
Bookmark
Katkarapuleivät ja paprikadippi
40 min 1293 kJ / 309 kcal
Sardiinichipsit karamellisoidussa soijakastikkeessa
Bookmark
Sardiinichipsit karamellisoidussa soijakastikkeessa
45 min 636 kJ / 152 kcal
Keisarihummeria belugalinssisalaatin ja soijakastikevaahdon kanssa
Bookmark
Keisarihummeria belugalinssisalaatin ja soijakastikevaahdon...
4 t 317 kJ / 76 kcal
Haudutettu possun lapa
Bookmark
Haudutettu possun lapa
12 t 965 kJ / 231 kcal
Seesamibroileria appelsiini-sinappikastikkeessa
Bookmark
Seesamibroileria appelsiini-sinappikastikkeessa
1 t 966 kJ / 231 kcal
Mangotäytteiset teriyaki-ankka-pinchot
Bookmark
Mangotäytteiset teriyaki-ankka-pinchot
4 t 1692 kJ / 404 kcal
Graavattu teriyaki-lohi ja avokadosose
Bookmark
Graavattu teriyaki-lohi ja avokadosose
1 t 30 min 643 kJ / 154 kcal
Gratinoidut teriyaki-putkivinokkaat
Bookmark
Gratinoidut teriyaki-putkivinokkaat