
Fondueta japanilaisittain
Rento illanvietto ystävien ja perheen kanssa herkullisen ja ennen kaikkea hitaasti nautittavan ruoan äärellä ovat asioita, jotka yhdistetään fondue-ruokiin! Eikä ainoastaan meillä Euroopassa vaan myös Japanissa. Japanissa tätä fondueta kutsutaan nimellä shabu-shabu, johon kuuluu perinteisesti naudanliha. Jokainen fondue-padan äärellä istuva kypsentää lihansa itse kastamalla lihaviipaleita kiehuvaan liemeen. Mielenkiintoisen nimensä ruoka on saanut äänestä, joka kuuluu, kun lihaviipaleita huljutellaan liemessä. Lihan lisäksi liemessä kypsennetään erilaisia kaaleja, purjoa, sieniä ja udon-nuudeleita. Kypsentämisen jälkeen suussa sulavia lihaviipaleita ja kasviksia dipataan ponzu- tai seesamikastikkeeseen! Shabu-shabun kanssa tarjoillaan yleensä riisiä.
Kokeile nyt shabu-shabua! Kikkoman esittelee seuraavassa kaksi herkullista reseptiä tästä seurallisesta, perinteisestä japanilaisesta ruoasta:

Shabu-shabu (japanilainen hot pot)
Ainekset (2 annosta):
- 150 g ohuiksi viipaleiksi leikattua naudanlihaa
- 4 siitakesientä (tai vaihtoehtoisesti herkkusieniä tai putkivinokkaita)
- 150 g kiinankaalia (tai vaihtoehtoisesti kurttukaalia tai mangoldia)
- 1/2 nippu pinaattia/voikukkaa/rucolaa
- 1/2 nippu kevätsipulia (tai vaihtoehtoisesti purjoa)
- 600 ml keitinlientä: 1 merileväarkki ja 600 ml vettä (tai vaihtoehtoisesti kala-, liha- tai kasvislientä)
- maun mukaan Kikkomanin Ponzu-kastiketta tai Kikkomanin Seesam-kastiketta
Itse tehty seesamikastike:
- 4 rkl seesamitahnaa tai maapähkinätahnaa
- 2 rkl omenamehua
- 1–1,5 rkl soijakastiketta
- 1/2 tl sokeria
- valkopippuria maun mukaan
Valmistusohje:
Leikkaa naudanliha ohuiksi viipaleiksi. Poista siitakesienistä kannat ja paloittele. Pilko kiinankaalin kantaosa 4–5 cm:n paksuisiksi suikaleiksi ja lehdet syötävän kokoisiksi paloiksi. Leikkaa pinaatti karkeasti ja kevätsipuli vinottain 4–5 cm pitkiksi paloiksi. Sekoita seesamikastikkeen ainekset keskenään. Keitä liemi. Kypsennä lihaviipaleet kiehuvassa liemessä ja loput ainekset ruokailtaessa. Dippaa kypsiä aineksia seesamikastikkeeseen tai ponzu-kastikkeeseen.

Shabu-shabu japaninretikasta
Ainekset (2 annosta):
- 300 g japaninretikkaa (daikon)
- 150 g ohuiksi viipaleiksi leikattua sian- tai naudanlihaa
- 40 g porkkanoita
- 1/2 pakkaus shirataki-nuudeleita (tai vaihtoehtoisesti lasinuudeleita pehmeiksi keitettynä)
- 1 nippu mizunaa (tai vaihtoehtoisesti pinaattia)
- maun mukaan Kikkomanin Ponzu-kastiketta tai Kikkomanin Seesam-kastiketta
Tsuyu-liemi:
- 2 mukillista vettä
- 2 mukillista kana- tai kasvislientä
- 2 rkl Kikkoman-soijakastiketta
- 2 rkl valkoviiniä (puolimakeaa)
- 1 tl sokeria
Valmistusohje:
Pilko retikka 15 cm:n pituisiksi ohuiksi suikaleiksi. Suikaloi sian-/naudanliha ohuiksi, isoiksi siivuiksi. Leikkaa porkkanat ja mizuna 5 cm:n pituisiksi suikaleiksi (jos käytät pinaattia, leikkaa se karkeasti). Kiehauta shirataki-nuudelit (tai lasinuudelit) nopeasti. Sekoita liemen ainekset keskenään kattilassa ja lisää joukkoon loput ainekset. Mausta kastamalla aineksia ponzu- tai seesamikastikkeessa ja nauti.
Shabu-shabu eurooppalaisittain – näin teet sitä helposti kotona
Shabu-shabu ei ole suosittua vain Japanissa, vaan siitä on vähitellen muodostunut trendi myös Euroopassa ja sitä tarjoillaan yhä useammin myös ravintoloissa. Parhaimmalta se maistuu kuitenkin kotona vietettäessä rentoa iltaa ystävien seurassa hyvästä viinistä nauttien. Kikkoman on koonnut yhteen kolme maukasta reseptiä, joiden avulla eurooppalainen shabu-shabu onnistuu takuuvarmasti. Nousiko jo vesi kielelle? Kutsu ystävät kylään ja kokeile reseptejämme!