Keitä parsa

Vihdoin sitä on taas saatavilla: tuoretta parsaa. Säästä riippuen parsan korjuu alkaa huhtikuun puolenvälin ja lopun välillä, ja kestää juhannukseen asti. Parsa ei maistu ainoastaan perinteisen hollandaisekastikkeen kanssa – myös parsa ja soijakastike muodostavat herkullisen yhdistelmän. Täältä saat muutamia herkullisia ohjeita. Ja vinkkiemme avulla parsan valmistus onnistuu takuuvarmasti!

1. Ostaminen

Parsoissa on eroja ja sen huomaa jo ostovaiheessa. Parsa maistuu parhaimmalta, kun se korjataan aamulla ja valmistetaan vielä saman päivän aikana. Tämä edellyttää tietysti, että on parsa-aika ja paikallista parsaa on ylipäätään saatavilla. Vanha kansanviisaus sanoo: ”Aamulla korjataan ja päivällä syödään”. Tuoreen parsan tunnistaa siitä, että sen kanta on vielä hieman kostea, ja kun tyviosaa hieman puristaa, kannasta valuu nestettä. Vanhan parsan tunnistaa puolestaan siitä, että kannasta valuva neste ei haise enää tuoreelle vaan tunkkaiselle. Tuoreessa parsassa varsi ja nuput ovat kiinteitä eivätkä ne ole värjäytyneet. Kun tuoreita parsan varsia hankaa toisiaan vasten, ne nitisevät.

2. Säilytys

Parsaa säilytetään viileässä, kosteassa ja pimeässä eli mieluiten jääkaapissa. Parsat säilyvät tuoreina 2–3 päivää kosteaan pyyhkeeseen käärittynä muovipussissa. Myös jo kuoritun parsan voi säilyttää samalla tavoin, mutta se säilyy tuoreena vain yhden päivän.

3. Kuoriminen

Huuhtele parsat ennen kuorimista juoksevan kylmän veden alla, jotta mahdollinen hiekka huuhtoutuu pois kärjen nupuista. Sen jälkeen otetaan käyttöön parsankuorija – tai tavallinen vihanneskuorija: valkoiset tai violetit parsat kuoritaan aina latvasta tyveen päin. Ota sormilla kiinni parsan kärjestä ja anna parsan varren nojata käsivartta vasten. Aloita kuoriminen noin 0,5–1 cm nupun alapuolelta. Huomioi, että kuorit ohuelti, tasaisesti ja kaikilta sivuilta. Leikkaa parsan kannat pois. Vihreää parsaa ei yleensä tarvitse kuoria. Huuhteleminen on kuitenkin suositeltavaa, jotta mahdollinen hiekka lähtee pois. Myös vihreistä parsoista leikataan kannat pois. Jos vihreä parsa on jo hieman vanhempaa, varren alaosa kannattaa kuoria ohuesti.

4. Keittäminen

Keitinvettä tulee käyttää vain sen verran, että parsat peittyvät juuri ja juuri veteen. Näin arvokkaat vitamiinit ja kivennäisaineet säilyvät parsassa. Lisää veteen yhtä litraa kohti – mieltymysten mukaan – n. ½ rkl luonnollisesti valmistettua soijakastiketta. Lisää veteen myös hyppysellinen sokeria, sillä se imee karvasaineet pois. Vaihtoehtoisesti voit lisätä kiehuvaan veteen myös muutaman palan vaaleaa leipää. Vihreän parsan keitinveteen voit lisätä hieman enemmän sokeria. Lisää makua antaa pieni pala voita. Kun parsat lisätään kiehuvaan veteen, keittoaika on varsien paksuudesta riippuen 10–25 minuuttia. Vihreä parsa kypsyy yleensä jo 5–8 minuutissa, mutta myös tässä keittoaika riippuu varsien paksuudesta. Voit testata parsojen kypsyyden terävällä veitsellä: parsa on kypsää, kun veitsi uppoaa kevyesti varteen.

5. Syöminen

Perinteisesti parsan kanssa syödään keitettyjä perunoita sekä parman- tai keittokinkkua, naudan-, porsaan- tai vasikanleikettä tai kalaa. Hollandaise- tai béarnaisekastike tekee ateriasta täydellisen. Herkullisen annoksen saat vaihtoehtoisesti kaatamalla parsan päälle voisulaa ja pienen lorauksen soijakastiketta. Luonnollisesti valmistettu Kikkoman-soijakastike sekä muut Kikkoman-kastikkeet sopivat erinomaisen hyvin parsan kanssa. Kokeile nyt herkullisia parsareseptejämme ja ihastu.

Vinkki!

Parsat on helpompi annostella keittämisen jälkeen, kun sidot ne heti kuorimisen jälkeen pieniksi nipuiksi. Sido parsat napakasti yhteen paistinarulla ja varaa yhtä henkilöä kohti n. 500g tuoretta kuorittua parsaa.