Soijakastikkeen historia

Soijakastikkeen historia

Satojen vuosien ajan ihmiset – niin itäisissä kuin läntisissä maissa – ovat etsineet tapoja elintarvikkeiden säilöntään. Kokemusten myötä on opittu, että suola ei sovellu ainoastaan säilöntään, vaan että se parantaa myös elintarvikkeiden makua.

Vanhan ajan Kiinassa säilötyt elintarvikkeet sekä säilöntään tarkoitetut mausteet tunnettiin nimellä jiang, ja ne ovat mahdollisesti tämän päivän soijakastikkeen edeltäjiä. Erilaisia jiang-mausteita valmistettiin lihasta, äyriäisistä, kasviksista ja viljasta. Kaikista näistä aineksista vilja oli helpointa hankkia ja käsitellä. Tästä johtuen soijapavuista ja varsinkin vehnästä valmistetun jiangin kehittyminen oli muita nopeampaa. Myöhemmin myös Japanissa ja muissa Kiinan naapurimaissa jiangia alettiin valmistaa viljasta. Väitetäänkin, että tämän päivän soijakastike on saanut alkunsa tästä mausteesta.

Kun jiangia alettiin käyttää Japanissa, sen valmistusta kehitettiin jatkuvasti. 1600-luvun puolivälissä luonnollisesti valmistetun soijakastikkeen valmistusmenetelmä vakiintui ja alkoi levitä koko maahan.